Brexit on aiheuttanut paljon kirjoittelua sekä puolesta että vastaan. Nyt on siirrytty seuraavaan vaiheeseen eli pohtimaan, kuinka kauan briteiltä vie neuvotella EU:n kanssa irtaantumissopimus kuntoon. Varsinkin Brexitin tulosta kauhistelleet ovat sitä mieltä, että tässä vaiheessa briteille selviää eroneuvottelujen olevan vaikeita ja vievän vähintään kaksi vuotta.

Esitän otsikossa kysymyksen, entäs jos britit lähtevätkin lyhyen kaavan mukaan. Uusi hallitus on ottanut selkeästi kantaa, että Brexit toteutuu. Seuraava looginen kysymys, että mistä pitäisi neuvotella, jos kerta irtaannutaan EU:sta? Olen sitä mieltä, että brittien ei kannata oikeastaan neuvotella juuri mistään. He voisivat ilmoittaa saman tien, että jäsenyys loppuu 31.12.2016.

Kuka tästä kärsisi eniten? Väitän, että EU, koska brittien nettomaksu vuosittain on luokkaa 10 miljardia euroa. Muiden EU-maiden jäenmaksut nousisivat, mutta ehkä Suomen maksut jäisivät nykytasolle. Suomi kun on avustanut brittejä, kiitos valtiomies Vanhasen. Varmasti on joitakin ohjelmia ja projekteja, joissa britit ovat mukana. Näissä tapauksissa britit voivat ilmoittaa ehtonsa ja sanoa, että jos ehdot eivät sovi EU:lle, niin brittien osuus näissä ohjelmissa ja projekteissa päättyy myös vuoden loppuun mennessä. Minulla on jotain kokemuksia EU:n tutkimus- ja kehitysohjelmista. Väitän, että britit saavat enemmän vastinetta rahoilleen organisoimalla itse jotain vastaavaa.

Brittien tavoite on ulkoministeri Johnsonin mukaan olla vahvasti mukana eurooppalaisessa yhteistyössä. Esikuvana voi olla Sveitsi, joka on Euroopan kansainvälisin maa.  Se käy parhaiten päinsä solmimalla kunkin ETA-maan kanssa vastaava sopimus kuin yhteistyökumppanilla on jo ETA:n sisällä eli Sveitsin mallin mukainen ratkaisu. Sopimuspaperi olisi silloin noin yhden A4:n pituinen. On joitakin maita, kuten esimerkiksi Latvia, Liettua, Bulgaria ja Romania, joiden kanssa britit jättänevät ihmisten vapaan liikkuvuuden pois.

Näin toimien britit saavat sen, mitä haluavat ja EU ei voi kuin seurata katseella. Miksi neuvotella EU:n kanssa, joka ei suostuisi tällaiseen ”rusinat pullasta”-ratkaisuun kuitenkaan.

++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Muutoin olen sitä mieltä, että EU on utopia, joka on mennyt pitkälle yli sen, mihin EU-maat yhdessä pystyvät. Utopiat loppuvat aikanaan kuten kommunismikin.

Tanska on pian pulassa, samoin Britannia. 

Ne ovat heittäytyneet populismin virran vietäväksi.

Kansanäänestyksissä kansalta kysytään usein monimutkaisten asiakokonaisuuksien suuntaa. Kuinka suhde EU:hun tulisi järjestää, pitäisikö Natoon liittyä, olemmeko itsenäinen kansa?

Erittäin tärkeitä kysymyksiä, jotka kansanäänestyksessä usein redusoidaan kyllä/ei-vaihtoehdoksi. Kuten tiedämme, asioiden yksinkertaistuessa avautuu ovi äärimielipiteille. Maltillinen, asiapohjainen keskustelu ei saa riittävästi huomiota.

Tanskassa järjestettiin vuoden 2015 lopulla kansanäänestys, jossa kansalta kysyttiin kyllä/ei-kysymyksillä kansan suhtautumista tiettyihin lakipaketteihin, jotka säätelevät Tanskan oikeudellisten- ja sisäasioiden käytäntöjä. Siis esimerkiksi eurooppalaista poliisi- ja syyttäjäyhteistyötä. Siis turvallisuusyhteistyötä Euroopassa. Kyllä vai ei? Bryssel vai Tanska? "Me" vai "ne"? 

Kansa ei selkeästikään tajunnut mistä se äänesti. Moni otti äänellään kantaa Euroopan Unioniin yleensä, toiset protestoivat kotimaansa hallituspolitiikkaa, joku purki äänestämällä turhautumistaan, kun on jäänyt työttömäksi. 

Ei. Kysymys ei ollut noista asioista. Kysymys oli siitä, onko Tanska vuoden 2017 alusta enää Europolin ja Eurojustin jäsen. Torjutaanko Euroopassa liikkuvia rikollisryhmiä yhdessä muiden EU-maiden kanssa. Saako Tanska ennakkovaroituksia toiselta EU-maalta, kun jokin turvallisuusuhka lähestyy sitä. Kun ulkomainen rikollisryhmä murtautuu satoihin tanskalaiskoteihin ja ehtii poistua maasta, saako Tanska muilta mailta apua rikollisten kiinni saamiseksi. 

(Tiedoksi: Europol on EU-maiden poliisivirasto, jonka mandaattiin kuuluu torjua sellaista rikollisuutta, jota yksikään yksittäinen valtio ei pysty torjumaan. Haagissa Europolin pääkonttorissa työskentelee 950 EU-kansalaista. Eurojust on EU-maiden syyttäjävirasto, joka koordinoi kansainvälistä rikostutkintaa.)

Tanska äänesti ei. Se on pian pulassa. Ellei (sisä-)poliittista ratkaisua keksitä, menettää Tanska kaiken yhteyden Europolin kautta tehtävään poliisiyhteistyöhön. Ei yhdysupseereita, ei mahdollisuutta osallistua projekteihin, ei omia kansalaisia analyytikkoina järjestäytyneen rikollisuuden yksiköissä, ei ennakkovaroituksia, ei tiedonvaihtoa, ei osallisuutta kattavaan tilannekuvaan - karrikoiden; Tanska on yksin. Kansainväliset rikosilmiöt tulevat Tanskaan jatkossa yllätyksenä ja hinnan maksaa Tanskan kansa.

Juhannuksena 23.6.2016 Britanniassakin oli kansanäänestys. Äänestyksen ympärillä vellonut keskustelu löysi pian ääripäänsä; EU on paha tai EU on hyvä. Unohtui mistä kaikesta äänestetään. Joidenkin intresseissä oli nimenomaisesti hämmentää äänestäjien mielipiteitä. Britannia äänesti itsensä ulos. 

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, etteivät Europolissa työskentelevät Britannian kansalaiset   voi hakea jatkoa työsuhteilleen. Työsuhteet ovat viiden vuoden mittaisia ja niitä voi hakea vain EU-kansalainen. Monen duuni on jo katkolla. 

Voidaan sanoa, etteivät kansalaiset (missään maassa) tunnu ymmärtävän, että EU-maan poliittinen vaikutusvalta ja omien etujen puolustaminen ei tapahdu pääministerikokouksissa. Ne ovat vain julkisivu. Jokainen EU-maa saa merkittävää hyötyä omista virkamiehistään pelipaikoilla ja työryhmien jäseninä. Kaikki todellinen työ ja vaikuttaminen tehdään kulisseissa. 

Suomenkin sisäinen turvallisuus perustuu pitkälti Suomen poliisin, Rajavartioston ja Tullin aktiiviseen rooliin eurooppalaisessa viranomaisyhteistyössä, joka on pitkälti  riippuvaista Suomen EU-jäsenyydestä.  (Eiväthän meitä kotimaiset rikolliset uhkaa; he ovat hyvin kontrollissa.)

Rikollisjärjestöt hajauttavat toimintansa tarkoituksella usean maan alueelle, jotta kiinni jäädessään yhdessä maassa ei tuon yhden maan viranomaisilla olisi mahdollista saada käsitystä toiminnan ja rikollisorganisaation laajuudesta. Se on riskienhallintaa. 

Koska kansaa ei oikein mitenkään voi riittävästi informoida siitä, mistä he itse asiassa äänestävät, ei kansanäänestyksiä kannattaisi järjestää ollenkaan. 

Turvallisuushakuisten suomalaisten ei pitäisi ottaa sitä riskiä, että järjestään kansanäänestys, ja heittäydytään siihen arpapeliin, jonka populistiset äänenpainot mediassa saavat aikaan. Sen sijaan, arvon suomalaiset, äänestäkää vaaleissa. Käyttäkää ääntänne kun valitsette edustajia parlamenttiin. 

Ja te, poliitikot - älkää paetko päätöksentekovastuutanne järjestämällä kansanäänestyksiä. Teette siinä karhunpalveluksen maalle, jota puolustamaan teidät on valittu. 

Olen melko varma, että jos katsot ensimmäisen videon, katsot toisenkin.  
Olen katsellut Varoufakiksen haastatteluja - jotkin hyvinkin pitkiä - useampana kuukautena. Nämä kaksi antaa kuitenkin hyvin tiiviin kuvan tapahtumista ja mihin Eurooppa on menossa. Videossa on englanninkielinen tekstitys ja se on julkaistu 12.5. 2016:  

https://www.youtube.com/watch?v=1f6MfXV7v6Y 
 

"In his brief 7-month tenure as finance minister of Greece, Yanis Varoufakis became one of the most prominent figures in Europe, as the leader of the newly elected radical left government’s negotiations with its lenders, the European Central Bank (ECB), the International Monetary Fund (IMF) and the European Commission, collectively known as the troika. 

In his talk with AthensLive, Varoufakis comments on some of his experiences with SYRIZA’s leadership – Prime Minister Alexis Tsipras, Vice-President Yannis Dragasakis and his successor in the ministry, Euclid Tsakalotos– as well as the ECB’s president Mario Draghi, Germany’s chancellor Angela Merkel and finance minister Wolfgang Schauble, the IMF’s head, Christine Lagarde and its chief technocrats, Poul Thomsen and Delia Velculescu.

He also considers the current situation in Greece and shares his thoughts on Europe’s future, as rough times are all but in the past."
____________________________________

ja toinen:

https://www.youtube.com/watch?v=lPq7Px6eaZQ

Published on May 16, 2016
In the second and final part of our exclusive guerilla interview with Yanis Varoufakis, we discuss the Greek media, the The Labour Party's strategy on the #Brexit referendum and the goals of his newfound Diem25.official movement."

Henry

EU:n tämän hetkiset ilmastotavoitteet ovat riittämättömät siihen nähden, mitä sovittiin Pariisissa viime joulukuussa. Jotta Pariisin tavoitteisiin päästäisiin, tulisi asettaa vähintään 95 % päästövähennystavoite vuoteen 2050 mennessä. Toimet ilmastonmuutokset torjumiseksi kallistuvat koko ajan. Taloudellinen sopeutuminen ilmaston muutoksen hillitsemiseen vaikeutuu entisestään, jos päätöksiä lykätään tuleville vuosikymmenille.

Euroopan komissio teki tällä viikolla esityksen siitä, miten liikenteessä, maataloudessa, rakennuksissa ja jätteenkäsittelyssä voitaisiin vähentää kasvihuonepäästöjä niin, että EU:n asettamat ilmastotavoitteet vuodelle 2030 toteutuisivat. Näillä sektoreilla pyritään yhteensä 30 % vähennykseen kasvihuonepäästöissä vuoteen 2030 mennessä. Potentiaalia vähennyksiin näiltä sektoreilta löytyisi jopa 50 % verran. Siihen nähden komission esityksestä puuttuu rutkasti kunnianhimoa.

EU on asettanut tavoitteekseen vähentää kasvihuonepäästöjä 40 % vuoteen 2030 mennessä ja vähintään 80 % vuoteen 2050 mennessä. Pääasiallisena välineenä näiden vähennysten tekemiseen on päästökauppa, jossa paljon energiaa käyttävä teollisuus ostaa päästöoikeuksia huutokaupassa. Päästökauppa on ollut pitkään hyvin tehoton väline päästöjen vähentämisessä, koska hiilen hinta (eli päästöoikeus) on matalalla ja koska monet alat ja laitokset saavat ilmaisia päästöoikeuksia.

Liikenne, maatalous, rakennukset ja jätteenkäsittely eivät kuulu päästökauppasektoriin ja niiden päästövähennyksistä sovitaan nk. taakanjakopäätöksessä. Päätetään siis siitä, miten paljon kunkin maan tulee vähentää päästöjä näillä sektoreilla, jotta päästään EU-tasolla tavoiteltuun 30 % vähennykseen. Sen enempää ei puututa siihen, millä sektoreilla ja millä keinoin päästöjen vähennyksiä tavoitellaan kussakin maassa.

EU:n ilmastotavoitteiden kiristäminen tarkoittaisi ei-päästökauppasektorilla arvioiden mukaan noin 50 % vähennystä päästöihin. Sektori vastaa 60 % kaikista EU-alueen kasvihuonepäästöistä, joten sen sääntelyllä on väliä. Liikenteessä tulisi vähentää merkittävästi fossiilisten polttoaineiden käyttöä, sekä myös sellaisten biopolttoaineiden käyttöä, jotka aiheuttavat radikaaleja maankäytön muutoksia ja sitä kautta epäsuoria ilmastovaikutuksia. Globaali hiilitase ei siitä parane, jos ajamme Euroopassa biopolttoaineilla, joita varten on hakattu suuret määrät sademetsiä.

Maataloudesta vapautuva metaani lämmittää ilmakehää ärhäkkäästi lyhyellä aikavälillä ja on siksi vaarallinen päästölähde. Viljelytekniikat, maaperän humuksen lisääminen, märehtijöiden ruokavalion muutos, orgaanisten lannoitteiden lisääminen ja kynnön vähentäminen ovat esimerkkejä keinoista, joilla voitaisiin maataloudessa vähentää päästökuormaa. Lisäksi ulkona kasvatettu laiduntava karja ja luomutuotanto ovat paitsi tehokkaita keinoja päästöjen vähentämisessä, myös tuovat lautasille laadukasta lähiruokaa.

Rakennukset vastaavat 36 % Euroopan hiilidioksidipäästöistä. Olisi helppo ajatella, että päästöjä saadaan vähennettyä merkittävästi tekemällä uusista taloista resurssitehokkaita ja puhtaalla energialla toimivia. Tämä on kuitenkin vain puolitotuus: neljä viidestä nyt pystyssä olevista rakennuksista on yhä pystyssä vuonna 2050. Siksi ei riitä, että uusista taloista tehdään energiatehokkaita. Jo olemassa olevien talojenkin kulutukseen pitää siis pystyä vaikuttamaan. Remontit on tehtävä kunnolla, pyrkimyksenä plus-energiatalot.

Jätehuollon päästöt johtuvat pääosin kaatopaikalle päätyvästä biojätteestä, josta vapautuu ilmaan kasvihuonekaasuja. Biojätteen erilliskeräyksellä ja sen järkevällä uudelleen käytöllä saataisiin talteen suurin osa kaatopaikkojen päästölähteistä. Jätteen kierrätykseen perustuvassa kiertotaloudessa Suomessa on valtava määrä cleantech-osaamista. On laskettu, että tehokkaammalla kiertotaloudella voitaisiin saada Eurooppaan 1,2 -3 miljoonaa uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä - Suomella on hyvät eväät tavoitella tästä kasvusta osaansa.

Mihin rahat menevät, kuka valvoo, kenen pitäisi olla kiinnostunut, mitä saadaan aikaiseksi?

Olen vuosia kartuttanut tietoani siitä, miten eläimiä kohdellaan Suomessa ja muualla Euroopassa. Haen aktiivisesti tietoa, olen monessa vapaaehtoistyöryhmässä mukana jäsenenä. Näen ja kuulen, usein liikaakin, negatiivista.

Ihailen ihmisiä, jotka pyyteettä tekevät työtään eläinten hyväksi, jakavat tietoutta, käyttävät vapaa-aikansa saadakseen mitä? Paremman mielen, yksilön tai populaation pelastettua, lisättyä yhteisöllisyyttä, pyyteetöntä kiitollisuutta ja rakkautta. Olipa kyseessä pieni yhdistys, joka ottaa hoiviinsa hylättyjä kotieläimiä, auttaa loukkaantuneita luonnoneläimiä, yksilö, joka paljastaa koiratehtailijan viranomaisille tai löytää hylätylle eläimelle rakastavan kodin.

Aivan liikaa kohdellaan eläimiä epäinhimillisellä tavalla, olipa kyseessä kotieläimeksi tarkoitettu luontokappale tai tuotantoeläin. Suomessa laki kuitenkin valvoo monessa suhteessa eläinten pitoon liittyviä toimintoja.

Olen laajentanut kiinnostustani norsuihin. Miksi? Koska olen löytänyt erittäin aktiivisen ja toimeliaan Team Rokan, joka osallistaa ihmisiä antamalla laajasti informaatiota sekä kertomaan, mitä voisi asian hyväksi itse kukin tehdä. Team Rokka on suomalainen voittoa tavoittelematon yhdistys, joka toimii luonnonsuojelun hyväksi kouluttamalla norsunluukoiria norsujen salametsästyksen vastaisille erikoisyksiköille.

”Elephants could vanish from one of Africa's key reserves within six years”

Kävin katsomassa WWF:n sivuja (Suomi). Ihmettelen sitä, ettei siellä ole tuoreempaa tietoa norsunluukaupasta, kun viimeisimmässä jutussa siihen liittyen, puhutaan kaupankäynnin volyymista vuoteen 2005. Afrikannorsusta oli kirjoitettu joulukuussa 2015 ja kesäkuussa 2016 on julkaistu artikkeli Tansanian norsutilanteesta. Yllättävän laimeaa viestintää ja kannanottoa. Sanaakaan ei ole mainittu tulevasta EU-maiden ympäristöministerien kokouksesta, joka on jo syyskuun 2016 alussa! Jonka päätös on merkityksellinen Afrikannorsuille!

EU on asettumassa vastustamaan norsunluukaupan täyskieltoa.

Käsittämätöntä! Miksi näin? ”Euroopan komission hämmästyttävä vastarinta ehdotetulle norsunluukaupan maailmanlaajuiselle kiellolle sanelee Afrikannorsujen joukkotuhon alun, varoittaa viranomaiset 29:stä Afrikan valtiosta. https://www.theguardian.com/environment/2016/jul/06/african-wildlife-officials-appalled-as-eu-opposes-a-total-ban-on-ivory-trade?CMP=share_btn_tw

Norsunluukaupan kansainvälinen täyskielto vaikuttaa siihen, etteivät rikolliset, korruptoituneet viranomaiset ja muut rahastajat pysty ”pesemään” salametsästettyä norsunluuta ja viemään sitä kv-markkinoille. Kaikkien tahojen on pyrittävä NYT viestimään virkamiehille, ympäristöministereille, kansanedustajille, EU-edustajille sekä kaikille mahdollisille tahoille, jotta syyskuun EU-kokouksessa saadaan päätös täyskiellosta.

On toimittava, NYT!

Team Rokka on aktiivisella otteellaan saanut satoja fb-jakoja viesteilleen, lisännyt tietoisuutta sekä pyrkinyt vaikuttamaan sekä järjestöihin, että politikkoihin mm. näin: ”Team Rokka esitti 12.7 WWF Suomelle julkisen pyynnön ottaa vetovastuuta Euroopan maiden ympäristöministereihin kohdistuvasta lobbaustyöstä, jonka pyrkimyksenä olisi saada EU puoltamaan norsunluukaupan kansainvälistä täyskieltoa. WWF Suomi ei ole toistaiseksi pyyntöömme vastannut, mutta kommentoi asiaa omilla sivuillaan todeten mm, että " Liitteeseen I siirtäminen ei myöskään pelasta lajeja salametsästykseltä." WWF Suomen kommentti kokonaisuudessaan: https://www.facebook.com/wwfsuomi/posts/1153405714705697?hc_location=ufi

EU:n edustajia ohjeistaa esim. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) ja TRAFFIC, joka on IUCN:n ja WWF:n perustama valvontaverkosto. He arvioivat yksityiskohtaisesti liitteiden muutosehdotuksia ja toimittavat arvionsa kaikille sopimusosapuolille. Juuri näiden asiantuntijaorganisaatioiden mielipide on päätöksenteon pohjana. Organisaatiot, joiden kuuluisi ajaa luontokappaleiden asiaa, eivät puolla Afrikan maan norsupopulaatioiden nostamista korkeimman suojelun tasolle (CITES- liite I) vetoamalla siihen, että CITES -sopimukseen kirjatut kriteerit eivät täyty norsupopulaatioiden osalta! Miksi?

Toiminnan läpinäkyvyyden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää nähdä toimijoiden verkkosivuilta kriteerit, jotta asiasta kiinnostuneet voisivat arvioida ko. järjestön toimintaa ja kantoja asian hoitamisen osalta. Kriteerejä on pystyttävä muuttamaan paremmiksi.

Allekirjoita ja jaa, kiitos. Ps. varaudu kammottavaan, mutta todelliseen kuvaan!

https://secure.avaaz.org/en/global_ivory_ban_loc/?rc=fb&pv=139

Kiitos Team Rokka siitä, että olet saanut minutkin liikkeelle tärkeän asian puolesta!

Norsujen puolesta puhkuen,

Nina From

Lisätiedot:

http://www.teamrokka.com/fi/etusivu/

https://www.facebook.com/TeamRokka/info/?entry_point=page_nav_about_item&tab=page_info

Brexit-äänestystuloksen jälkeen mediassa on kilvan ollut esillä erilaisia ennusteita EU:n taloudesta. Näkemykset vaihtelevat uudelleen alkavasta lamasta pieneen notkahdukseen, ja kaikkea siltä väliltä. Varmaa on ainoastaan se, ettei kukaan voi tarkalleen tietää, miten prosessi tulee lopulta etenemään. Seuraava siirto on brittien tulevan hallituksen käsissä, ja EU voi omalta osaltaan lähinnä odotella, että eroamisneuvottelut pääsevät virallisesti alkamaan.

Kaiken Brexit-hälinän keskellä ei pidä unohtaa, että Euroopan taloudessa tapahtuu paljon myös Iso-Britanniasta irrallaan. Euroalueen valtiot ovat sopeuttaneet talousrakenteitaan, ja Yhdysvaltojen kanssa käytävä kauppa on palannut entisille lukemilleen, jopa niiden yli. Lainsäädäntöpuolella pankkiunioni on tehnyt pankkivalvonnasta aiempaa läpinäkyvämpää, ja mahdollistaa ongelmiin puuttumisen ennen niiden puhkeamista. EU:n pääomamarkkinaunionihanke lisää pk-yritysten toimintamahdollisuuksia ja yhtenäistää finanssimarkkinoita jäsenvaltioiden välillä.

Ongelmien suuruudesta johtuen myös ratkaisut vievät aikaa, ja suurimmat tulokset odottavat vielä tulevaisuudessa. Tähän mennessä olemme nähneet, että talouskasvu on palannut EU-alueelle, vaikka Brexitin epävarmuus hieman laskeekin ennustetta ensi vuodelle. Moni viime vuosien suurimmista haasteista alkaa olla takanapäin, tai ainakin paremmin hallinnassa.

Ensinnäkin taantuma, joka Eurooppaan iski vuonna 2007, oli suoraa seurausta Yhdysvalloista lähteneestä finanssikriisistä. Kulkeutuessaan Eurooppaan kriisi paljasti samalla julkisen talouden heikkoudet. Sen jälkeen euroalue laati budjettivalvontamenettelyn sekä yhteiset tavoitteet julkisen talouden alijäämän kuriin pitämiseksi. Tiedämme myös kivuliaat sopeutusohjelmat ongelmamaissa, joista surullisenkuuluisin on Kreikka. Kasvu- ja vakaussopimusten valvontasykli on nyt pyörinyt melkein viisi vuotta, ja vaikka ohjausjakso ei ole täydellinen, se antaa paljon enemmän tietoa aiempaan verrattuna. Ohjelman ansiosta eri maiden ongelmat tulevat yleiseen tietoisuuteen, ja myös vastaukset ongelmiin on kirjattu komission suosituksiin.

Tämä parantaa huomattavasti Euroopassa liiketoimintaa harjoittavien yritysten toiminnan suunnittelua. Yritykset paitsi tietävät ongelmista, jotka asettavat haasteita niiden toiminnalle, myös todennäköisistä uusista toimintamahdollisuuksista. Sen sijaan, että yritykset joutuisivat tukeutumaan pelkästään omaan sijoitusanalyysiinsä ja kunkin valtion yksin esittämään informaatioon yhteiskuntansa tilasta, keskustelu EU:n talouden suunnasta ja kehityksestä käydään nyt avoimella, suurella foorumilla. Ennustettavuus on yritysten ratkaisujen avainedellytys, ja lisäämällä läpinäkyvyyttä Eurooppalainen kasvu- ja vakaussopimus on lisännyt sitä huomattavasti.

Toiseksi globaalitalouden tila ulottaa vaikutuksensa aina Eurooppaan, niin hyvässä kuin pahassa. Yhdysvaltojen finanssikriisi näkyi viiveellä Euroopassa, mutta nyt kun Yhdysvallat on palannut takaisin talouskasvun tielle, näemme myös tuonnin Euroopasta lähteneen voimakkaaseen nousuun vuodesta 2014 lähtien. Sama kehitys näkyy Kiinan suhteissa. Vaikka Kiinan talouskasvu on hidastunut huippuvuosista, EU-alueen vienti Kiinaan on miltei kaksinkertaistunut viimeisten viiden vuoden aikana. Samalla toki tuonti on kasvanut sitäkin enemmän.

Kriisien keskellä luottamusta tulevaan ylläpitävät Euroopan syvään juurtuneet voimavarat, joita ovat korkea koulutustaso, tutkimus- ja innovaatiomyönteinen politiikka, vakaa yhteiskunta ja panostaminen tulevaisuuden kasvualoihin. Näiden ansiosta säilymme kilpailukykyisenä sijoituskohteena vaikeampinakin aikoina, sekä olemme valmiina tarttumaan kasvun mahdollisuuksiin kun kansainväliset olosuhteet taas paranevat.

Monet Euroopan talouden haasteet eivät kuitenkaan suoraan liity kansainväliseen kauppaan. Turvallisuuspoliittisen ympäristömme kokemat mullistukset ovat vieneet paljon voimavaroja ja aikaa erilaisten hätäratkaisujen etsimiseksi nopeassa aikataulussa. Maahanmuutto- ja pakolaisvirrat ovat asettaneet jäsenmaiden välisen yhteistyön ja vastuunkannon jakamisen koetukselle. EU:n yhtenäisyyttä pyrkivät nakertamaan ulkoiset voimat, mutta myös kansallismieliset liikkeet jäsenmaidemme sisällä.

Kaiken tämän keskellä unionin edustajat ovat pyrkineet tuomaan läpi viestin, että suuret ulkoiset haasteet vaativat yhteisiä ratkaisuja. Jäsenvaltiot eivät edelleenkään ole hyväksyneet kaikkia komission esittämiä toimenpiteitä muuttoliikkeen hallintaan, mutta esimerkiksi heinäkuussa täysistunnossa hyväksytty esitys tehokkaammista EU:n rajavalvontajoukoista on jälleen askel oikeaan suuntaan. Maahanmuuttovirrat ovat tällä hetkellä huomattavasti pienemmät ja hallitummat kuin vuosi sitten, kun rajavalvontaviranomaisten välistä tietojenvaihtoa on kehitetty, resursseja lisätty ja yhtenäistetty palauttamispäätösten tekoa.

Syyrian sota ja muut sotilaalliset konfliktit EU:n lähialueilla eivät ole ohitse, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana unioni on joutunut pakon edessä oppimaan paljon yhteisestä kriisinhallinnasta ja mukauttamaan arvioita tulevaisuudesta uuteen todellisuuteen. Nämä luodut mekanismit tulevat olemaan hyödyksi, mitä tahansa äkillisiä uusia haasteita kohtaammekaan. EU:n kehitys ei ole pysähtynyt ongelmien edessä, vaan päinvastoin, olemme ottaneet välillä suuriakin harppauksia pysyäksemme mukana tilanteiden edellyttämässä vauhdissa.

Epävarmuus varjostaa maanosaamme vielä ainakin ensi vuonna, kun EU alkaa neuvotella Iso-Britannian eroprosessissa, ratkomaan huonossa kunnossa olevien pankkien ongelmia, ja monessa maassa järjestetään vaaleja joissa EU-vastaiset liikkeet pyrkivät valtaan. Paras keino takaisin vakauden tielle on vahvistaa kotitalouksien ja yritysten toimintaedellytyksiä, muistuttaa siitä että EU:n perimmäinen tarkoitus on kaikille kansalaisille ulottuva hyvinvoinnin lisääminen. Esimerkiksi EU:n tutkimusohjelma Horisontti 2020 kautta on rahoitettu tutkimus- ja innovaatiotoimintaa, ja sen budjetti on jopa kasvanut kriisivuosien aikana, samalla kun jäsenvaltiot ovat joutuneet leikkaamaan tutkimus- ja koulutuskustannuksista.

Muita laajoja hyötyjä tuottavia uudistuksia ovat mm. digimarkkina-agenda, työvoiman liikkuvuuden helpottaminen, työllisyysindikaattorien mukaan ottaminen talouden ohjausjaksoon sekä yritysten veronkierto- ja veropakolaisuuden estäminen. Kaikissa näissä osa-alueissa on kyse rajat ylittävistä vaikutuksista ja toiminnasta, josta syntyisi melkoinen soppa, jos kaikki 28 jäsenmaata soveltaisivat omia käytäntöjään. Silloinkin, kun EU ei ole kyennyt takaamaan odotettua talouskasvua, se on vähintään säästänyt kustannuksissa moninkertaisesti jäsenmaiden yksipuoliseen toimintaan verrattuna.

Britit äänestivät eroavansa EU:sta. Britannian äänestys aiheutti ristiriitaisen tilanteen Suomessa. Hallituspuolue kokoomuksen myönteinen Nato-kanta on hallitusohjelman vastainen. Se ei aiheuta hämmennystä. Hallituspuolue perussuomalaiset on tyytyväinen Britannian äänestystulokseen. Se aiheuttaa hämmennystä hallituskumppaneiden, opposition ja asiantuntijoiden piirissä.

Tähän on tultu. EU-kriittisyys ei ole suotavaa, mutta Nato-myönteisyys on sallittua. Natoon liittyminen johtaisi vastakkainasettelun tielle. Naton jäsenenä Suomesta tulisi Venäjän vihollisekseen kokeman sotilasliiton etuvartio itärajaa vastaan.

Paasikivi opetti aikoinaan, että ystävät kannattaa hankkia läheltä ja viholliset kaukaa, jos niitä ylipäätänsä tarvitaan. EU-Suomi on hylännyt Paasikiven opit. EU:n myötävaikutuksella Suomi meni mukaan Venäjän vastaiseen pakoterintamaan ja esti Venäjän valtuuskunnan mukaantulon ETYJ-kokoukseen. Kuinka huonoihin Venäjä-suhteisiin tässä oikein tähdätään ja miksi näin toimitaan. Senkö vuoksi, että Venäjä-suhteiden viileneminen lisää Nato-jäsenyyden kannatusta.

Mutta miksi britit äänestivät EU-eron puolesta. Britit kyllästyivät EU:n byrokratiaan ja vallan keskittämiseen. EU:n myötä piti tulla vakautta, vaurautta ja turvallisuutta. Kävi päinvastoin. Tuli byrokratiaa, direktiivejä, työttömyyttä, turvattomuutta, Kreikan tukemista ja huonosti hoidettua sosiaali- ja maahanmuuttopolitiikkaa, joka pahimmillaan aiheuttaa terrorismia.

Liittyessään EU:n jäseneksi vuonna 1995 Suomi liittyi suoraan Euroopan talous- ja rahaliiton (Emu) toiseen vaiheeseen. Muutamat jäsenyyttä puoltavat perusteet olivat erittäin hyviä. Vientiteollisuus hyötyy, turvallisuus paranee ja ruokakori halpenee, sanoivat EU-jäsenyyden kannattajat, jotka myös lupailivat, että EU ei sekaannu jäsenmaan kaikkiin pikku asioihin.

EU-jäsenyys oli 1990-luvun lama-aikana Suomen taloudelle piristysruiske, mutta ajan hammas on syönyt jäsenyyden hyötyvaikutuksista parhaan terän. EU-Suomen vienti on ajautunut kilpailukykyongelmiin. EU sekaantuu aivan liian pieniin asioihin ja myös muut EU-jäsenyyden vastustajien arviot ovat osuneet liiankin hyvin kohdalleen.

Vastustajat arvioivat, että jäsenyys EU:ssa ja Emussa rajoittaisi Suomen mahdollisuuksia päättää talouteensa ja turvallisuuteensa vaikuttavista asioista. Euroalueen jäsenyyden myötä poistuisi mahdollisuus devalvaatiolla ratkaista kilpailukyvyn murenemisesta johtuva umpikuja. Maatalous joutuisi byrokratian puristukseen. Vastustajat myös ennustivat EU-jäsenyyden johtavan ajan myötä ongelmiin suhteessa Venäjään, mikä on viime aikoina käynyt selväksi.

EU-jäsenyys lopetti Suomen puolueettomuuspolitiikan. Suomen ei sallittu jäävän Venäjään kohdistettujen pakotteiden ulkopuolelle. Sen vuoksi joutuu kysymään, onko EU-Suomella omaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Jos on, niin siinä tapauksessa Suomen ja Venäjän välinen luottamussuhde pitäisi palauttaa turvalliselle pohjalle. Luottamus on parempi ratkaisu kuin Nato-vetoinen vastakkainasettelu.

Britannian 23.6.2016 äänestämää Brexit-päätöstä on sulateltu jo kuukauden ajan. Kohun ja hämmennyksen jälkeen brittien valta on vaihtunut pääministeri David Cameronista Theresa May'hin - yksi Brexitin pääarkkitehdeistä - Lontoon ex-pormestari Boris Johnsonista tuli ulkoministeri.

Suomen YLE esitti taannoin tv-dokumenttia Englannin kuningatar Elisabet I:stä.

Elisabet I - niinkuin Britannian nykyinen kuningatar Elisabet II - jäävät historiaan monarkkeina, joiden aikana saarivaltio teki enemmän tai vähemmän pesäeroa jo hyvin integroituneeseen manner-Eurooppaan.

Elisabet I nimittäin uskonpuhdistuksen melskeissä halusi juurruttaa protestantismin Englantiin, mikä aiheutti kirkonkirouksen Elisabet I:lle ynnä häntä kohtaan tehtyjä murhayrityksiä muutoin pitkän valtakautensa (v. 1558-1603) aikana.

Katolisen liigan Espanja, Filip II:n hallitessa, halusi syöstä Elisabetin vallasta Englantiin tehtävän maihinnousun avulla, jonka toteuttaisi "Voittamattoman armadan" nimellä kulkenut "yhtenäisen Euroopan" laivasto.

Voittamaton armada kärsi kuitenkin tappion ja Britannian merimahti vahvistui.

Wikipedia kertoo tappion seurauksista:

"Armadan oli palattava Espanjaan kiertämällä Skotlannin ja Irlannin pohjoisrannikon ympäri. Alueella vallinneet voimakkaat syysmyrskyt riepottelivat laivastoa ja aiheuttivat lisää tuhoa. Espanjaan palasi vain 67 alusta ja noin 10 000 miestä. Englannille voitto merkitsi paitsi itsenäisyyden säilymistä, myös mahdollisti suuremman vapauden merellä ja Filip II:n vihollisten tukemisen Alankomaissa ja Ranskassa. Tappio ei ollut kuitenkaan ratkaiseva Espanjan kannalta, vaan se säilytti asemansa Euroopan sotilasmahtina vielä yli 50 vuoden ajan."

------

Mutta palatkaamme nykyaikaan:

Tähän päivään saakka Yhdentyneeseen Eurooppaan on integroitu maita itä-Euroopasta ja jopa Turkki pääsi jäsenneuvotteluihin. Suomen liittyessä Unioniin aikoinaan kyseltiin, voiko EU:iin liityttyään siitä erota? 

Nyt olemme siinä suhteessa viisaampia, sillä Brexit antoi näpäytyksen "Voittamattomalle integraatiolle" - ja brittipoliitikot vakaasti aikovat toteuttaa irtaantumisen. Irrottautuminen on siis mahdollista. Miten - se jää nähtäväksi.

Manner-Eurooppa muutoinkin on muuttunut epävakaammaksi toistuvan terrorin ja jatkuvien pankkikriisien seurauksena. Viime maailmansodan aikaan Saksan johdolla toteutetusta "Euroopan yhdentymisestä" Suomi osasi irrottautua syksyllä 1944.

Kysymys kuuluu, kauanko Euroopan integraatio vielä jatkuu tänä päivänä - vai olemmeko jo selkeästi siirtyneet disintegraation aikaan?

Kuva: Wikipedia, Elisabet I,  maalaus tehty "Voittamattomasta armadasta" saadun voiton jälkeen.

Kenen joukoissa seisot, kenen lauluja laulat - EU?

Kysymyksiä Euroopan Unionin luonteesta ja todellisesta tarkoituksesta Brexitin jälkeisenä hetkenä

*

Motto:

”Perusta tekojen takana

on oleellinen.”

Mestari Eckard

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mestari_Eckhart

*

”Kansalaisten Eurooppa”

Kansalaisten Eurooppa– siinäpä kaunis slogan. 

Tuntuisikin mielettömältä mainostaa itseään jollain muulla tavalla: ”Suurpääoman Eurooppa” tai hieman lievemmin ”Eliittien Eurooppa”.

Mutta mitä nerokkuutta tässä on, että organisaatio mainostaa itseään kauniilla, kaikkia koskevalla, tavalla?  Niinhän kaikki puljut harjoittavat omaa organisaatiomainontaansa, yhteisökuvansa kirkastusta!  Jokin kommuuninen mielikuva, ”yhteinen vene”, jota kenkään ei saa/voi keikuttaa, ja joka hitaasti tosin mutta varmasti etenee kohden kirkastuvaa horisonttia..

Vähän niin kuin EU:n virallinen toiminta-ajatus: kauppaa ja yhdentymistä harjoittamalla estää kansakuntia karkaamasta toistensa kurkkuihin ja tappamasta toisiaan. 

Siis ”rauhanprojekti” – ikään kuin toisen maailmansodan raunioista kohottautuneessa Euroopassa olisi (puhun ns. vapaasta Euroopasta) kenellekään olisi sitten vuoden 1945 tullut mieleenkään muutoinkaan alkaa sota, ilman Euroopan Unionin olemassaoloakaan.  Helppo on EU:n ottaa itselleen kunnia parin sukupolven mittaisesta rauhankaudesta, vaikka mikään sinänsä ei suoraan todista tai todenna EU:n roolia sodan estämisestä vuosien 1946-2016 välisenä aikana! 

Ajallinen yhdenaikaisuus ei todista itsessään yhtään mitään.

*

Kenen puolella EU?

Yksi indikaattori tämän probleemisen tutkimusongelman ratkaisemiseksi näkyy siinä, kuka/ketkä kiivaimmin puolustavat Euroopan Unionia.

Konkreettisimmillaan tämä on nähtävissä Ison-Britannian kesäkuisen 2016 ns. Brexit-äänestyksen mielipidevaikuttamisen yhteydessä.

Ketkä intensiivisimmin ja henki hapatuksissa – ja kaikkein monoliittisimmin, siis yksituumaisimmin - puhuivat ja toimivat Remain-vaihtoehdon (Britannian EU:iin jäämisen) puolesta?

Eivät mitkään puolueet. 

Eivät mitkään kansalaisjärjestöt. 

Eivät ruohonjuuritason toimijat.

Vaan: Suuren Finanssipääoman Kellokkaat.

*

Todiste

Britannian unionijäsenyyttä tukivat väkevästi - voimallisimmin, rahallisimmin ja monotonisimmin äänenpainoin:

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF;

suurin osa Britannian sadasta suurimmasta pörssiyhtiöstä;

noin 80 % Britannian suurimman työnantajajärjestön CBI:n jäsenyrityksistä;

pankkijätit JP Morgan, Goldman Sachs ja HSBC ja monet nimeltä mainitsemattomat pankki-finanssi-peluritahot, joita kiinnosti primääristi omien, - ja siihen kytkeytyen Lontoon Cityn tuloksentekoedellytysten jatkuvuus ja edistyminen!

*

Ilmeisesti on täysin tarpeetonta todeta, että Suomen EU-myönteisimmän puolueen, Kokoomuksen, eräs työelämä-ryhmä julkaisi Porin Suomi-areenassa heinäkuussa 2016 oman ohjelmapaperinsa Suomen työelämän kehittämisestä.  Siinä esitettiin mm. sunnuntai-lisistä luopumista ja muiden työntekijäoikeuksien kaventamista.  Työryhmän jäseniksi mainitaan Juhana Vartiainen, Elina Lepomäki, Harri Jaskari ja Kai Mykkänen, eli puolueen ns. yritys- ja kauppakamarikärki.  Edustiko tuo EU-sympatisoijien näkemystä tulevaisuuden työmarkkinoista?

*

Euroopan Unionin menetetty mahdollisuus

Ollakseen Kansalaisten Unioni, eurooppalaisten liittouma, Euroopan Unionin olisi pitänyt valvoa kansalaisten ja eurooppalaisten, siis ihmisten ja perheiden, elinehtoja ja työllisyyttä silloin kuin isot mannerlaatat liikkuivat.

Siis Kylmän sodan päättyessä, ja avoimien Globaalien markkinoiden syntyessä!  Silloin luotiin Vanhan Euroopan lopun jälkeinen Uusi Maailma ja Uusi Eurooppa.  Mutta silloin EU nukkui, se veteli hirsiä ihmisten, Euroopan kansalaisten kannalta, sillä sillä oli mielessä vain varsinainen tehtävä, suuren Finanssin palveleminen ja sille mahdollisimman syvään kumartaminen!

*

Se oli Euroopan suuri etsikkoaika, mutta Eurooppa ja sen Unioini torkkui.

Toinen oli roottoroidun Finanssijärjestyksen synty ja luominen. 

Sitä ei mikään kunnallisjärjestö luonut, - ei tosin mikään Jumalakaan, paitsi Raha, joka on suuri subjekti ja toimija.  Suuri sellainen.  Ja Eurooppa ja sen Unioni torkkui, veti hartaana hirsiä, kun olisi pitänyt toimia, ja valvoa Euroopan ihmisen, Eurooppalaisten, etua ja intressiä. 

Mutta mitenkä tuollainen institutionaalinen Suuren rahan palvelija sellaiseen olisi sattunut?  Ei mitenkään. Sillä oli muut mielessä, paljon muuta tehtävänä ja priorisoitavana.

Niin nukkui Euroopan Unioni, kun Uusi Maailma ja Uusi Eurooppa ja Uusi Finanssirahan globaali pelisali rakentui ja rakennettiin!  Jakamo, maailmanhistorian suurin ja tehokkain.  Siellä ei yksinomaan jaeta maailman omaisuus uusjakona, vaan luodaan keskeytymättömänä tuotantona lisää omaisuutta, kompleksista ja ei-aineellista omaisuutta, joka liitetään lähes suoraan jakajien käteen.  Mylly, jolla ei vertaa maailmassa, varsinainen Sampo, ja peijareiden paitakaan ei kastu, ei pölyynny tässä pelissä!  Siisti tapa hallita maailma. 

*

Saksan hallinta

Saksaa ei saa enää koskaan päästää nousemaan Euroopan hallitsevaksi valtioksi, on EU:n keskeisiin kuuluva teesi.  Saksan kammitsoiminen, ei ensimmäisen maailmansodan jälkeisen nitistämisen tarkoituksessa, vaan kumppanuuden, liittolaisuuden ja unionismin keinoin.

Mutta EU ja erityisesti Euro, ovat alkuperäisen tavoitteensa vastaisesti nopeuttaneet, vahvistaneet ja mahdollistaneet Saksan rajun nousun Euroopan keskusvallaksi – juuri sellaiseksi, jonka torjuminen kuului tärkeimpiin ohjelmatavoitteisiin.

Saksa määrää nyt Euroopassa, niin muodollisesti kuin tosiasiallisestikin.

Euroopan Unioni on kirpeimmissä kohdissaan miltei yhtä kuin Saksa, ja Saksa on eräissä kriittisimmissä kohdissa kuin Eurooppa.

Miten tässä näin kävi?

Eikä vain Saksa, vaan Saksan kautta ja Saksan intressien mukaisesti, Eurooppa (EU) ei toimi kansakuntien yhteisönä ja edunvalvojana, vaan – osin tahtomattaankin – siitä on tullut simultaaninen Saksa.

Miten sanoikaan Britannian Labour-puolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn silloin, kun hän vielä oli rivikansanedustaja ja saattoi puhua totena sen, mitä näki, siis kesäkuussa 2015:

”Vallananastaja-Eurooppa muuttaa pienet kansakunnat velkavankeudella siirtomaikseen”. 

*

Nyt hän ei ole enää riviedustaja, eikä puhu niin kuin asiat näkee, vaan niin kuin ”pitää” puhua.

Aitona itsenään hän vastusti vuoden 1993 Maastricht-äänestyksessä tuota rahaliiton esivaihetta, ennakoiden aivan oikein, että sopimus kieltäisi sopijamaiden parlamentteja ”määrittelemästä oma talouspolitiikkaansa vaaleilla valitsemattomien pankkiirien etujen vastaisesti”.  Vaaleilla valituilta kansanedustajilta vietiin mahdollisuus laillisesti päättää valtuuttajiensa asioista, ja vaaleilla valitsemattomille bangstereille luovutettiin ”kaikki valta”.

Kansalaisten edustajien järjestetyn hoipertelun huippua edustaa tietenkin nyt se, että kesäkuun Brexit-äänestyksen alla mr. Corbyn kannattikin Remain- eli ”Jatketaan EU:ssa” –vahtiehtoa.

*

EU:n arvot

Euroopan Unionin arvot ovat Läntiset arvot ja imperialistin itsehankittu oikeus kolonisoida ne Muun maailman arvoiksi.  Arvot pitäisi kirjoittaa ”lainausmerkkeihin”.  Ne ovat laina-arvoja, kirjaimellisesti.  Nolla-korolla lainattuja.

*

EU:n maailmankuva?

Kun perehdyt johonkin organisaatioon, kun haluat paneutua sen sisäiseen luontoon, kun haluat ymmärtää, mihin pulju pyrkii, pyri miettimään ja saamaan vastaus yksinkertaiseen kysymykseen: Mikä on ko. järjestön maailmankuva?  Mikä sen ihmiskäsitys?

Mikä on EU:n sisäinen sisältö?  Voimme kutsua sitä tavoitteeksi.

*

Onhan sillä tavoite: Olla ikuinen järjestö, laajeneva.  Mutta ei kai se voi (yksinomaisesti) olla järjestelmä, systeemi, integroitunut unioni.  Jossain taustalla – tai aivan lähinnä ja edessä, näkökulmasta riippuen – täytyy olla tämän ponnistuksen lopullinen mitta, ihminen!  EU:n tavoittelema ihminen.

Mutta miten EU tämän toteuttaa?

Pyrkiikö se humaanin, kehittyneen, aikuismaisen ihmisen iholle?  Siis tukeeko se kypsää, kestävää ja kriittisen katseen kestävää ihmisyyttä? 

Minkälainen ihminen on Euroopan Unionin ihanne-ihminen? 

Misseistä on joskus sanottu, että kaunis on sopusuhtainen, eri dimensioiltaan suhteellinen, sellainen ehkä 90-60-90 –mittainen olento. 

Mutta minkälainen on EU:n ihannemitat täyttävä ihminen?  Voiko sitä ylipäätään mitata tai mainita: mutta kyllähän sellainen täytyy olla! 

*

Johonkin päämäärään, modelliin, tämä kaikki rytke kuitenkin tähtää.

Pahaa pelkään, että EU:n ihanne-ihminen on jotain aivan toista, kuin se mitä esimerkiksi minä pidän tavoittelemisen arvoisena.  Ei ole komissaari Barroso kertonut, mihin hän pyrkii, siis inhimillisellä tasolla, määritellysti.  Ei edeltäjänsä eikä seuraajansa. 

Jotenkin kuitenkin vaikuttaa, että ihanne taitaa olla lähellä hikipajan nöyrää punnertajaa, joka tyytyy vähään eikä uneksi enemmästä, kuin mitä hänen lavitsalleen ropisee.

*

Euroopan Unionin idea

George Orwell sanoi, että ”jotkut ideat ovat niin tyhmiä, että vain intellektuelli uskoo niihin”.

*

Joskus tuntuu, jotkut ideat ovat niin uskomattomia, että vain uskova uskoo niihin.  Toisinaan taas vaikuttaa siltä, että Euroopan Unionin toiminta on niin käsittämätöntä, että vain EU:iin uskova intellektuelli enää voi taipua uskomaan siihen, sen tarkoituksenmukaisuuteen, järkevyyteen, kestävyyteen.  Euroopan Unionin idea ilmenee sen toiminnassa, ei perussäännössä eikä julkilausumissa.

*

Euroopan Unionin historiallinen esikuva

EU:lla ei ole historiallista esikuvaa. 

Ei siksikään, että koskaan aikaisemmin ei kypsä valtio oli luovuttanut vapaaehtoisesti suvereniteettiaan, tai edes osaa siitä, jollekin keskusvallalle saamatta mitään konkreettista vastiketta.  Ei ainakaan pysyvässä olomuodossa.  Utoopikot asialla, usein tuhon siemen.

Uuden valtiollisen kompilaation syntyminen on poikkeuksetta tapahtunut vain yhden kautta: Sodan tuloksena.  Voittajan tahdosta, tulella ja raudalla.  Välineillä, jotka ovat taanneet uuden normaalin vakiintumisen.

Nyt nämä rakensivat Eurooppaan Unionin, jonka tarkoitus oli syntyä sodatta, mutta estää sota.

Tässä luotiin, tai pyrittiin luomaan, jotain uniikkia ihmettä, tuhatvuotista valtakuntaa, joka ei ole valtakunta vaan epävaltio, vailla valtion keskeisiä tunnusmerkkejä.  Tätä valtio-opillista bastardia, tavoitetta, en ole koskaan ymmärtänyt. 

Taustalla näyttäisi olevan näkemys kansallisvaltion muodostumisesta ”keskiajan vitsauksena”.  Rasitteena josta aktiivisesti tulee pyrkiä pois.

*

Suojavalli

LeMonde Diplomatiquen artikkelissaan (kesäkuu 2016) erikoiskirjeenvaihtaja Renaud Lambert tiivistää propagandan ja mielikuvien häilyvyyden, mitä tulee Euroopan Unioniin ja sen tehtävään.

Euroopan Unioni suojavallina (”bulwark”) voi kääntyä puheessa aivan miten tahansa päin.  Ensimmäisen kerran tuota käsitettä tässä tarkoituksessa käyttivät Britannian konservatiivit kesäkuun kansanäänestyksen aikaan – vuonna 1975.  ”He arvioivat tuolloin Margaret Thatcher johtajanaan, että EEC tarjoaisi suojaa ammattiyhdistyksiltä, jotka määrätietoisesti näversivät mitä tahansa (yhteiskunnallista) uudistusta.  Työväenpuolue ja ay-väki eivät puolestaan luottaneet (1975) eurooppalaiseen kapitalistikerhoon, joka tukki sosialismilta tietä”. 

Nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin Rautarouva perillisineen on myllertänyt maan (ja maanosan)…

Mutta annetaanpa Lambertin jatkaa:

”Ei vasemmistossa kukaan ole nykymuotoisesta EU:sta ihastuksissaan”, töksäyttää köyhyydentorjuntaan keskittyvän War on Want–järjestön John Hilary.  Kysymys kuuluu, voidaanko sitä uudistaa vai ei”.  Kutakuinkin samaa mieltä on Kreikan entinen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis  ”Euroopan unioniin ei ole ilmaantunut mitään demokratiavajetta”, hän selittää.  ”Eurooppalaiset instituutiot Brysselissä suunniteltiin alun alkaen kansanvallan ulkopuoliseksi vyöhykkeeksi”.  Renaud Lambertin siteeraama Varoufakisin lausunto on julkaistu Red Pepper–julkaisussa tämän vuoden tammikuussa.

*

Utopioiden kuolema – liioiteltu ja ennenaikainen

Tiukasta lausunnostaan huolimatta Varoufakis kannatti muutosta ”sisältä päin”, mihin yhtyi myös suuri osa Britannian vasemmistoa. 

Melkoisia jääkäreitä!

Utopioiden kuolema on ennenaikaisesti julistettu. 

Tämänkaltaisten häränpyllyjen jälkeen unien aika ei ole ohi, aina joku niitä näkee.  Pikemmin kansalaisen puolesta sanoisin:

Roisin paluu.

*

Roskaväen vallankumous

Selkeästi, ehkä selkeämmin kuin missään muussa, Euroopan Unionin ajatusten ja tekojen ristiriita paljastuu Britannian Brexit-menettelyssä.

Vähääkään liioittelematta voi sanoa ja historiankirjoihin tallentaa, että EU:n virallinen kanta unionista lähtemisen puolesta äänestäneiden kansalaisten toiminnasta oli:

”Roskaväen vallankumous!”

Ei ainoastaan yllätys – kuten niin monet ovat valitelleet.  Vaan väärin äänestetty.  Ja, mikä pahinta, väärät ihmiset äänestivät!

Miten pitkälle kansalaisten näkemysten halveksunnassa voidaankaan edetä demokratian ja ylevien ideaalien nimissä!

*

EU:n toiminnan oikeutus

Sotahistoriasta tiedämme, että ihmisen tappaminen on lähestulkoon kaikissa yhteisöissä kielletty ja sanktioitu.  Mutta sodassa on toisin.  Valloitussodat kylläkin tuomitaan yleisesti, mutta on olemassa ”oikeutetun sodan” käsite, jossa ihmisen tappaminen katsotaan sallituksi, joskin epäsuotavaksi ja epätoivotuksi toiminnaksi.

Ja sitten ovat pyhät sodat, kuten esimerkiksi Ristiretket, jossa tiettyjen ehtojen täyttyessä tappaminen kohotetaan ei ainoastaan sallituksi ja toivottavaksi, vaan suorastaan velvollisuudeksi, joka tulee täyttää.  Pahasta teosta tehdään hyve.  Pahin rikos korotetaan pyhäksi toimitukseksi.

Hieman samaan tapaan voimme todeta, että EU:n toiminnassa toimii vastaavankaltaiseksi katsottava portaalisto, jossa katsotaan lähtökohtaisesti monet teot epäsuotaviksi, kielletyiksi ja jopa sanktioiduiksi, ja näistä prinsiipeistä pyritään pitämään kiinni.

Ja pidetään kiinni, paitsi kun EU:n tietyt intressit edellyttävät, että niistä poiketaan, ja silloin niistä todella poiketaan.  Poikkeuksellisissa tilanteissa on nähtävä sodankäynnin tapaan ainakin pariasteinen portaikko: tilanteet, joissa EU:n perussäännöstä ja julkisista ideaaleista on oikeutettua ja sallittua poiketa.  Ja äärimmillään, ”pyhän sodan” kaltaisissa oloissa, poikkeaminen julistetaan tai todetaan ei ainoastaan mahdolliseksi, vaan suorastaan sallituksi, toivottavaksi, ellei peräti pakolliseksi hyveelliseksi tavaksi osallistua ”yhteisen tavoitteen toteuttamiseen”.

*

EU:n peli on pelattu

Nyt Brexitin jälkeen kyllä kirjoitetaan kynä terävänä miten ”Euroopan unionin on uudistuttava”.

Google-haussa tuollainen lauseke antaa 24.700 vastetta.  Voisiko siis olettaa että ainakin kaikki nuo noin tai tuonsuuntaisesti puhuvat ja kirjoittavat olisivat todella sitä mieltä.  Mutta miksi vasta nyt, kun meri on jo kuohutettu?

*

Melkein kuin sattumalta

juuri tänään Aamulehdessä mielipideyliössä kirjoittaa sinänsä ihan järkeviä näkemyksiä Kokoomuksen ex-kansanedustaja, ja nyt ehkä erääksi päälliköksikin ehdolla oleva ja siksi pehmennettyä näkyvyyttä kaipaava (?) Kimmo Sasi, miten ”Euroopan unionin on uudistuttava”.

Tunnen sen verran Kimmoa, että paikantaisin hänet poliittisella kaleidoskooppiruudulla (kuvio on 3D) jonnekin suhteellisen lähelle Ben Zyskowiczia, mutta kenties hieman eroon Alexander Stubbista, mihin nähden hänen tänäinen arvionsa on yllättävänkin realistinen mielestäni.

Sasin kirjoitusta ei löydy googlaamalla verkosta (näköislehdestä toki), joten kirjaan tähän pari hänen pointtiaan:

”Brexitin syyt olivat varsin selkeät.  Kansalaiset eivät pitäneet korkeasta nettojäsenmaksusta, liiallisesta sääntelystä sekä EU:n byrokratiasta ja kanalaisista etääntyneestä demokraattisesta kontrollista.  Merkittävää on myös, että kehittyneet eurooppalaiset maat Sveitsi, Norja ja Britannia eivät katso riittävästi hyötyvänsä jäsenyydestä.  Kapinaa on myös Hollannissa ja Ranskassa.”

Edellämainituista maista eräänlaiset kukkelikuu-maat, eli Sveitsi ja Norja eivät tunnetusti ole EU:n jäseniä, eivätkä siis sellaiseksi haikailekaan.

Mutta annetaanpa Sasin jatkaa:

”EU:n pitäisikin tehdä perusteellinen analyysi itsestään.  Pitäisi antaa vastaus kysymykseen: miten pitää kehittyneimmät EU-maat jäseninään.  Tähän asti vastaus on ollut: jokainen muutos ja kriisi edellyttävät askelta integraation syventämisessä.  Tämä vastaus johtaisi EU:n syvempään kriisiytymiseen.”

Ja edelleen:

”EU:n hallinto perustuu ranskalaiselle hallintomallille.  Se on tunnetusti raskas ja byrokraattinen.  Koko hallinnon voisi purkaa ja rakentaa uudelleen pohjoismaisen mallin mukaisesti.”

Ja:

”Olemassa olevista säännöistä pitäisi tehdä selkeämpiä ja niitä pitäisi myös kunnioittaa.”

Sekä:

”Laillisuusperiaate on palautettava toimintaan.  Siksi EU:ssa on voitava ottaa taka-askeleitakin.”

*

Tässä ei ole tarkoituksenmukaista ryhtyä sen kummemmin arvioimaan syvemmin Kimmon teesejä ja niiden relevanttiutta. 

Sanoisin vain lyhyesti, että ne ovat maanläheisempiä kuin omani yllä, mutta selkeästi realistisempia kuin esimerkiksi Erkki Tuomiojan aikaisemmin esittämät EU-ihanne-nostalgiset itkuvirret.  Malliin: "Brittien kansanäänestys EU-jäsenyydestä tuotti ikävän ja odottamattoman tuloksen. Emme todellakaan olisi tarvinneet maailmaan lisää sitä epävakautta ja epävarmuutta, jota tämäkin tuottaa. Maailmanloppua eikä edes EU:n hajoamista tämä ei nyt kuitenkaan ennusta." jne.  Siis: Väärin, väärin, niin väärin!  http://tuomioja.org/blogi/2016/06/brexit-aanestyksen-jalkeen/  Ei pienintäkään viitettä siihen nähden, että tänään kokenein elossa oleva ulkopoliitikkomme kykenisi vähäisessäkään määrin EU-kriittiseen pohdintaa, mihin usein tässäkin mainittu järjestö totisesti kuitenkin antaa aihetta, kuten kansalaiset, populo, ovat taaskin todenneet, ja he, lopulta vain he, ovat ne mestarit, jotka tuon asian voivat mitata, eivät ministerit!

*

Hurskaaksi lopuksi linkkaan tähän saksalaisen ekonomistiprofessori Hans Sinnin esityksen, jonka mukaan EU:n on uudistuttava.  YLE referoi Sinnin ajatuksia 27.6.2016 Suomessa tehdyn haastattelun pohjalta tähän tapaan:

”Tunnetun ekonomistin Hans-Werner Sinnin mielestä "Brysselin eliitti" on haalinut itselleen liikaa valtaa ja se puuttuu asioihin, jotka eivät sille kuulu. Sinn ei kuitenkaan halua kuopata EU:ta, vaan toivoo suuria uudistuksia unionin toimintakyvyn parantamiseksi.

Arvostettu saksalainen ekonomisti ja taloustieteen professori Hans-Werner Sinn varoittaa, että Britannian ero Euroopan unionista voi johtaa koko EU:n hajoamiseen.

Ylen haastatteleman Sinnin mielestä EU:n on tehtävä suuria uudistuksia, jos sen olemassaolo halutaan taata.

Sinnin mielestä EU on myös haalinut itselleen liikaa valtaa ja se päättää monista sellaisista asioista, jotka pitäisi jättää jäsenmaiden vastuulle.

– Britannia ei jättänyt EU:ta vain pakolaispoliitikan takia, vaan siksi, että EU ei toimi. Jatkuvasti tiivistyvän EU:n aika näyttää olevan ohitse. Brexit on otettava vakavasti, Sinn sanoo.

Sinnin syntilista EU:n tekemistä virheistä on pitkä. Kotimaassaan Saksassa palkittu taloustieteilijä on tullut tunnetuksi erityisen eurokriisin hoitamista koskevasta arvostelustaan.

Sinnin mielestä yhteisvaluutta oli jo syntyessään epäonnistunut projekti. Eurooppaan luotiin yhteisvaluutta Yhdysvaltojen tapaan, mutta ilman rahaliiton vaatimaa liittovaltiota.

– Meillä ei voi olla dollarin kaltaista valuuttaa, jos meillä ei ole Yhdysvaltain tapaista liittovaltiota, Sinn sanoo.

Sinn on arvostellut usein kipakkaan sävyyn "Brysselin eliittiä", joka on yhteisen vapaakauppa-alueen nimissä kaapannut itselleen kohtuuttomasti valtaa.

Sinnin mielestä EU ei ole noudattanut peruskirjansa eli Maastrichtin sopimuksen niin sanottua lähimmäisyysperiaatetta. Sen mukaan päätösvalta on pidettävä aina kun mahdollista lähellä kansalaisia.

Sinnin mielestä EU tunkee lusikkansa liian moneen soppaan, mikä on osaltaan herättänyt närää EU-kansalaisissa.

– Lähemmäisyysperiaatetta ei ole otettu vakavasti. Brysselin eliitti on haalinut aina vain lisää valtaa itselleen ja lisännyt sääntelyä asioissa, jotka eivät oikeastaan kuulu heille.

Arvostelusta huolimatta Sinn ei halua kuopata EU:ta. Hänen mielestään Brexitin jälkeen unionissa pitäisi kuitenkin tehdä suuria muutoksia.

– Tarvitsemme euroalueen uudelleen rakentamista, muutoksia pakolais- ja ulkopolitiikkaan, sotilaallista yhteistyötä sekä Etelä-Euroopan talouskriisin syiden analysointia.

Hän on huolissaan siitä, että "markkinasuuntautunut" Britannia jättää EU:n. Tämä lisää Sinnin mielestä Etelä-Euroopan maiden suhteellista valtaa EU:ssa, mikä ei ole hänen mielestään Saksan, Alankomaiden ja Suomen tapaisten jäsenmaiden etujen mukaista.

Juhlia seurasi valtava krapula

Eurokriisin hoitaminen on Sinnin mielestä hyvä esimerkki EU:n politiikan epäonnistumisesta. Hänen mielestään euroalue ei voi toimia nykyisillä ehdoilla.

Sinnin mukaan EU:n nykyisten ongelmien ytimessä on juuri euroalue.

– Ongelmat alkoivat, kun euro tuli mukaan. Ensin oli isot juhlat, nyt valtava krapula.”

Lue täältä koko YLE:n erinomainen raportti professori Sinnin näkemyksistä:

http://yle.fi/uutiset/arvostettu_saksalaisprofessori_eun_on_uudistuttava_selviytyakseen_brexit-kriisista/8987315

*

PS.

Alussa mainittu Mestari Eckard/Eckhart (n. 1260 – 1328) oli saksalainen mystikko, dominikaanimunkki.  Hän pyrki kokemaan Jumalan syventymällä omaan sieluunsa.

Voisiko EU pyrkiä kokemaan Euroopan ja ihmisen syventymällä omaan ”sieluunsa”?  Ehkä se on kohtuuton toivomus?

Joskus pitkä linja on vain paras, vaikka ei ensin siltä näytä.

*

Lisää;

http://www.kiiltomato.net/mestari-eckhart-jumalallisen-lohdutuksen-kirja/

http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Mestari-Eckhart-Sielun-syvyys/622048

http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1488

Moniselitteinen on Mestari Eckard, mutta syvä.

*

Pitkään pohdittuani allekirjoitin eilen (27.7.2016) kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan kansanäänestystä Suomen jäsenyydestä Euroopan Unionista. Kansalaisaloitteeseen voi tutustua ja sen halutessaan allekirjoittaa täältä.

Liittyin sekä Perussuomalaisiin Nuoriin sekä puolueeseen yli viisi vuotta sitten. Yksi keskeisimpiä liittymisen syitä oli halu vaikuttaa EU- ja europolitiikkaan sekä edistää suomalaista työtä ja yrittäjyyttä. Nämä asiat ovat edelleen politiikassa yhtä tärkeitä asioita kuin silloin. Miksi sitten pohdin Fixit-aloitteen allekirjoittamista niin pitkään?

Lähestyin asiaa turvallisuuspolitiikan näkökulmasta. Suomi, puolustusliittoon kuulumattomana maana, voisi jäädä hyvinkin yksin, mikäli Iso-Britannian tavoin päättäisimme erota Euroopan Unionista. Nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa se voisi olla riski, mutta kun miettii asiaa yhtään syvemmin, niin sitä se ei ole.

Euroopan Unioni ei tarjoa Suomelle minkäänlaisia turvatakuita, ainakaan, jos puhutaan sotilaallisessa merkityksessä. Lissabonin sopimus tarjoaa käytännössä solidaarisuutta, mutta sillä harvemmin on puolustettu yhtään maata. Miettikää vaikka Puolan kohtaloa syksyllä 1939. Eivät silloin Iso-Britannian tai Ranskan lupaukset solidaarisuudesta auttaneet.

Lisäksi Fixitissä on pitkälti kyse demokratiasta. Edustamallani Y-sukupolvella ei ollut minkäänlaista saumaa vaikuttaa siihen, liittyykö Suomi EU:n jäseneksi vai ei. Lisäksi EU on muuttunut aivan toisenlaiseksi, mitä se oli siitä äänestettäessä vuonna 1994. Uskallan väittää, että harva suomalainen olisi voinut kuvitella näin massiivista unionia, joka käytännössä tuo jo 70% nykyisestä lainsäädännöstämme. Puhumattakaan yhteisvaluutasta ja sen tuomasta suorista haitoista kansakuntamme talouteen.

Nykyinen hallitus ei tällä vaalikaudella järjestä kansanäänestystä Suomen jäsenyydestä Euroopan Unionissa. Näin on esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk) linjannut. Mutta jos/kun Fixit saavuttaa tarvittavan 50.000 allekirjoittaneen rajan, päästään myös Suomessa käymään avointa keskustelua jäsenyydessämme Euroopan Unionissa, joka päivä päivältä menee enemmän kohti liittovaltiota. Ja liittovaltiokehitystä me perussuomalaiset emme hyväksy – se ei ole Suomen, saati suomalaisten, etu.

Olitpa Suomen jäsenyydestä mitä mieltä tahansa, kannustan jokaista demokratiasta ja kansalaiskeskustelusta kiinnostunutta allekirjoittamaan aloitteen. Vai onko Brysselistä tullut uusi Moskova, jonka tekemisistä tai sen etupiiriin kuulumisesta ei voisi keskustella?

Tämä on satumainen tarina kokonaisen mantereen laajuisesta valtakunnasta, aikana, jolloin taika oli totta ja uskomukset toteutuivat oikeiden rituaalien myötä. Tämä on tarina Eurostoliitosta ja sen uskollisimmista kannattajista eurokommunisteista, jotka halusivat aina laajentaa valtakuntaansa ja kasata sille enemmän ja enemmän toimivaltaa. Pilvilinnastaan he johtivat koko taantuvaa mutta silti taloudeltaan maailman isointa valtakuntaansa.

Valtakunnassa ei kaikki kuitenkaan ollut vain iloista ja ruusuista. Valtakunnan voittokulkua nimittäin häiritsivät skeptikot, jotka uskomusten ja taikuuden sijasta luottivat pelkkään järkeen ja syy-seuraus -suhteiden mukaan toimivaan maailmaan. He uhkasivat romahduttaa koko vaivoin rakennetun pilvilinnan. Sitähän eivät eurokommunistit voineet hyväksyä.

Mutta ensin, hyvä lukija, otamme askelen taaksepäin. Kerron teille siitä, miten Eurostoliitossa taikamaailma piti koko valtakuntaa pystyssä. Siitä, miten uskomisella ja erikoisen tuntuisilla rituaaleilla pystyttiin pitämään yllä viritelmää, joka ei pelkän järjen avulla olisi koskaan ollut mahdollinen.

Eurostoliiton taika oli ulotettu mitä moninaisimmille elämänalueille. Se takasi mantereelle ikuisen rauhan. Se takasi parhaan valuuttajärjestelmän, jonka maailma oli nähnyt. Se takasi kaikkien kansojen saumattoman yhteiselon, kunhan he alueelle olivat saapuneet. Se takasi vapaan kaupan, joka olisi mahdotonta ilman sitä, ja se loi yhteiset säännöt ja standardit, joita ei mikään muu valta olisi osannut järjestää ja joita ilman kaikki tuotanto olisi ollut mahdotonta.

Suuri rauha vaati jatkuvaa uhria

Eräs Eurostoliiton suurimmista saavutuksista, josta jokainen ansioitunut eurokommunisti muisti päivittäin mainita, oli jo yli 70 vuotta kestänyt rauha, joka oli yksinomaan Eurostoliiton ansiota. Miten sen onnistui saavuttaa jotain näin merkittävää aivan itsenäisesti, saattaa utelias lukija kysyä. No minäpä kerron.

Rauhan prosessi on toteutuksessaan, vaikkakin resursseja vievä, niin kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin helppo toteuttaa. Jokainen osavaltio oli lähettävä Eurostoliiton eriskummallisimman epävaltion pääkaupunkiin, jota Brysseliksi kutsuttiin, ison joukon byrokraatteja ja poliitikkoja.

Tärkeänä yksityiskohtana, jotta rauhan taika toimisi oli, aivan kuten lohikäärmeelle on uhrattava neitsyitä, oli EU:n koneistolle uhrattava jokaisen osavaltion epäonnistuneimmat poliitikot osana joukkoa. Tästä yksityiskohdasta eivät tosin osavaltiot olleet lainkaan harmissaan.

Mitä nämä kaikki byrokraatit, poliitikot ja epäonnistujat sitten Brysselissä uhrasivat? Juu, he kirjoittivat tonneittain ja tonneittain säädöksiä ja lakeja, joissa jokaisessa uhrattiin, yksi kerrallaan, tavallisen ihmisen vapauksia. Jokainen uhrilahja levitti rauhan taikaa Eurostoliiton joka kolkkaan, kuin sumu, joka levittäytyy järven ylle. Pieni hinta maksaa rauhasta, eikö totta? Ei, mikäli kysytään pahoilta skeptikoilta.

 He ilkeyksissään väittivät, ettei koko maailman suurimmasta uhrista olisi mitään hyötyä rauhan edistämisessä. Heidän mukaansa mantereen rauhan oli taannut Yhdysvallat, jolla oli Eurostoliiton mantereella massiivinen sotilaallinen läsnäolo takaamassa rauhaa, ja rauhaa takaamaan luotu sotilasliitto NATO. Heidän mukaansa Härmän osavaltiokin voisi taata rauhansa pienellä panostuksella omaan puolustukseensa sekä liittymällä sotilasliittoon tai liittoutumalla Yhdysvaltojen kanssa sotilaallisesti suoraan, eikä Eurostoliitolla olisi byrokraatteineen asian kanssa mitään tekemistä.

Tällaiset taikuuden kieltäjien argumentit kannatti tietenkin sivuuttaa perehtymättä. Ja jotta taikuus ei rikkoutuisi, täytyi jokaisen tosiuskovaisen nostaa puna naamalleen ja kirota skeptikot toistamalla taikasanoja kolmeen kertaan: Puolueettomuus, puolueettomuus, puolueettomuus. Rauhan unioni, rauhan unioni, rauhan unioni.

Sitä paitsi mitä siitäkin tulisi jos näitä skeptikkoja kuunneltaisiin? Äkkiä taikuuden rauhoittama Eurostoliitto olisi samassa kaameassa tilanteessa kuin verrokkimantereet Kaakkois-Aasia, Etelä-Amerikka ja Pohjois-Amerikka, joissa varmasti valtoimenaan soditaan verisesti tälläkin hetkellä.

Jonain päivänä hekin älyävät lähettää byrokraattinsa ja epäonnistuneet poliitikkonsa Brysseliin, ja saamme vihdoin maailmanrauhan.

Rahaliiton taika loi varallisuutta taikaseinästä, kunhan uskossa pysyttiin vahvana

Jo ammoisina aikoina Eurostoliiton sadunomaisella mantereella liikkui ilkeitä väärentäjiä. Metallirahan aikoihin he leikkasivat arvometalleista tehtyjä kolikoitaan ja sekoittivat näihin arvotonta metallia. Tarpeeksi pitkään väärennettyään he ajoivat muinaiset valtakunnat romahduksen pisteeseen. Raivostunut kansa syöksi heidät vallasta.

Seuraavaksi tulivat setelien väärentäjät, jotka painoivat frangeja ja markkoja ilman katetta, jakelivat niitä mielensä mukaan liikkeelle ja ajoivat lopulta hekin valtakuntansa romahduksen pisteeseen. Raivostunut kansa syöksi heidätkin vallasta.

Lopulta tuli sadunomaiseen Eurostoliittoomme uusi väärentäjä. Hän viisastuneena edeltäjiensä virheistä kutsui Eurostoliiton mahtavat taikurit paikalle. Taikurit neuvoivat häntä: ”Laita väärennyslaitoksesi seinään kirjaimet EKP ja muista painaa vain niin paljon, että kuluttajahintaindeksin vuosimuutos pysyy 2%:n tuntumassa.” Tätä neuvoa uusi euroväärentäjämme noudatti uskollisesti. Eikä haitannut, vaikka hän jakeli painamaansa rahaa miljardikaupalla ystävilleen etelän osavaltioiden julkisille sektoreille. Eikä sekään haitannut, että hän alkoi jaella rahaa kavereilleen suuryrityksissä, kunhan osavaltioiden poliitikot muistivat tehdä taikaloitsun oikein. Loihtiminen tapahtui laittamalla sormet korviin ja huutamalla kovaan ääneen: ”Alle 2%:n kuluttajahintainflaatio”. Tällä taattiin, ettei rahan painamisesta ollut haittaa kenellekään, eikä luotu raha ollut lainkaan pois esimerkiksi Härmän osavaltion asukkaiden varallisuudesta, jotka eivät tuoreena painettua rahaa saaneet. Näin Eurostoliiton valtakunta ei koskaan vaipuisi taantumaan, eikä sen johtajia milloinkaan syöstäisi vallasta.

Tätäkin taikaa olivat skeptikot pilaamassa. He väittivät kivenkovaa, että painettu raha olisi tulonsiirtoa pohjoisesta etelään. Lisäksi, kaikessa röyhkeydessään, he väittivät, että tulonsiirto varallisuuden luojilta holtittomien valtioiden tulonsiirtoihin olisi se nimenomainen syy, miksi valtakunnan taantuma oli kestänyt jo lähes vuosikymmenen.

Mutta mitä siitäkin tulisi jos näitä skeptikkoja kuunneltaisiin. Ilman taikaseinästä luotavia euroja olisimme takaisin jossain 1800-luvun lopun vakaan valuutan oloissa. Silloin ei varmaankaan ollut lainkaan talouskasvua?

Vapaata kauppaa eivät Eurostoliitossa käyneet yritykset, vaan sen suunnittelivat byrokraatit

Kaukaisessa historiassa oli Eurostoliitossakin tapana käydä kauppaa ihan vain yritysten kesken. Ihmiset liikkuivat, tavara liikkui ja samaa valuuttaa pystyi käyttämään Moskovasta Lontooseen. Malli oli kuitenkin ongelmallinen, sillä se ei työllistänyt yhtäkään Brysselin byrokraattia, siihen ei näin ollen liittynyt ollenkaan taikaa, eikä mikään näin yksinkertainen voi muutenkaan olla hyvä.

Päätettiin perustaa Eurostoliitto-niminen tulliunioni. Se toimii siten, että estettiin vapaata kauppaa tulleilla kaikkien ulkopuolisten kanssa ja estettiin monien muiden tuotteiden myynti erinäköisillä kurkku- ja hehkulamppudirektiiveillä. Tällä tavoin kauppa vapautui tehokkaimmin.

Älkääkä hyvät lukijat sekoittako tätä satua satuun hölmöläisten kylästä, vaikka yhtäläisyydet ovatkin ilmeiset. Hölmöläisillä oli aina sisäinen logiikka tekemisissään, vaikkakin toimimaton, mutta taian maailmassa sellaista ei tarvittu. Niille eurokommunisteille, kuten joillekin teistä, joille tämä mekaniikka tuntui loogiselta kuperkeikalta, määrättiin käsi sydämellä Euroopan unionin lipun tuijottamista ja kolmeakymmentä toistoa Oodia ilolle.

Kaikista suurin taika – suljetaan silmät, niin kaikki on huomenna paremmin

Yksi taika Eurostoliitossa oli ylitse muiden, mutta se vaati toimiakseen sellaista naiiviutta, että joulupukkiin uskominen oli siihen verrattuna kriittisen ajattelijan merkki. Taika oli luotu pitämään puoliksi skeptiset ruodussa. Se oli luotu sille osalle väestöä, joka myönsi Eurostoliiton ongelmat, myönsi sen kehittyneen väärään suuntaan ja myönsi idioottien johtavan sitä. Härmän osavaltiossa tämän taian kohderyhmään kuuluivat lähes kaikki oikeistolaiset ja isänmaalliset.

Se oli usko siihen, että kun seuraavissa parlamenttivaaleissa vain äänestäisi paremmin, muuttuisi Eurostoliitto utooppiseksi satumaaksi. Eli jos ei satujen Eurostoliitto ollut vielä täydellinen, niin ei muuta kuin kampanjoimaan ja sitten vaalikoppiin.

Kunhan tarpeeksi monta flyeria kadulla olisi jaettu ja oma ehdokas olisi tullut valituksi, alkaisi tapahtua. Strasbourg lakkautettaisiin tarpeettomana, tuhannet kääntäjät irtisanoisivat itsensä, byrokraatit ymmärtäisivät hehkulamppudirektiivin älyttömyyden ja irtisanoutuisivat, lobbarit hakeutuisivat toisiin tehtäviin, komissaarit näkisivät kaupan rajoittamisen haitat ja purkaisivat tullit ulkopuolelle, humanitaariset siirtolaiset lakkaisivat tekemästä terrori-iskuja, oppisivat kielen yön yli ja siirtyisivät asiantuntijatehtäviin, ja etelä-Euroopan valtiot saisivat vastuulliset johtajat eivätkä enää tarvitsisi tulonsiirtoja.

Toisin sanoen, vahvistamalla EU:ta tarpeeksi, se lakkauttaisi itsensä. Vain taikuuteen uskomaton skeptikko kutsuisi tätä paradoksiksi. Toimiihan se myös tavallisessa kommunismissa – jos Neuvostoliiton keskushallintoa vain olisi vahvistettu tarpeeksi, olisi se varmasti lakkauttanut itsensä. Harmillista jälkeenpäin huomata, ettei tällaista täydellistä kommunismia ole vielä toteutettu missään, mutta Pohjois-Koreassa meillä on vielä toivoa.

Kuultuaan tämän reitin ikuiseen onneen skeptikot antautuivat ja alkoivat suggeroimaan itseään täysimittaisiksi eurokommunisteiksi. Helppoa se ei ollut, kuten ei näin älyvapaaseen ajatukseen uskomisen voinut olettaakaan olevan. He päättivät edetä pienin askelin ja aloittivat helpommasta päästä uusimalla uskonsa joulupukkiin ja hammaskeijuun.

Lopulta entiset skeptikot ja Eurostoliiton muut kansalaiset toistelivat sormet korvissaan taikasanoja, lauloivat toisiaan kädestä pitäen Oodia ilolle ja elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sen pituinen se.

Seuraava kirjoitus käsittelee Kekkosen ajan jälkeen syntyneet suomalaisen tuntoja.

Kävin viikko takaperin katsomassa Keminmaan Pohjanrannassa itsensä Paavo Väyrysen käsikirjoittaman, ohjaaman ja tähdittämän näytelmän ”Urho ja hänen kisällinsä”, joka kertoo Suomen viimeisen presidentin, Urho Kaleva Kekkosen, sekä Paavo Väyrysen käymistä keskusteluista. Osa näytelmästä sijoittui UKK:n ja Martti Miettusen käymiin keskusteluihin, joita Väyrynen on tietysti rakennellut tietojensa pohjalta taiteellisia vapauksia käyttäen.

Arvosanaksi annan 4/5, maistui Maalaisliitto, mutta ei liikaa kepu. Väyrysen näytelmä oli tietysti asiaan vihkiytymättömälle kuivakkaa politiikan sanastoa vilisevää dialogia, mutta ajan poliittisista kuvioista kiinnostuneelle aika nannaa. Ennen kaikkea oli hienoa nähdä, kuinka Väyrynen osaa vetää 1970-luvulta yhtymäkohtia tähän päivään ilman, että näytelmä muuttuu tolkuttavaksi propagandaksi. Oikeana paljasjalkaisena lappilaisena ostin toki mukin ja kirjan.

Sen enempiä teatterikriitikon aineksia minussa ei ole. Mutta näytelmä pisti miettimään sitä, kuinka Kekkosen perinnölle on käynyt. Suomalaisessa keskustelussa, myös Väyrysen näytelmässä, korostui Kekkosen ulkopoliittinen perintö. Se on aikaa sitten vedetty lokaan elvytetyillä suomettumispuheilla, EU-kumartelulla ja Naton isäntämaasopimuksilla ilman kansalaiskeskustelua tai äänestystä. Vähemmälle huomiolle tahtoo jäädä Kekkosen talous- ja sisäpoliittinen työ ja sen tärvely kaikkien nykyisten eduskuntapuolueiden toimesta.

Kolmatta linjaa kävi Fredikin

Kekkosen talouspolitiikka oli koko lailla samankaltaista kuin ulkopolitiikkakin. Tasapainoilua idän ja lännen välillä. Suomen talous kehittyi sekä yksityisen että julkisen talouden voimin, ja osin tai kokonaan julkisomisteiset yhtiöt loivat teollisuutta, työpaikkoja ja hyvinvointia melko tasaisesti ympäri Suomea. Tätä kutsutaan joko sekataloudeksi tai ns. ”kolmanneksi tieksi”. Suomen talous kasvoi tietysti suurimmalta osin toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakennuksen imussa, mutta merkillepantavasti Kekkosen vaalima talouspoliittinen linja piti huolimatta 1970-luvun öljykriisistä, joka kampesi varsinkin britit aivan eri raiteille. Tuloksena oli hyvinvointivaltio, jossa kaupungistumisaste oli eurooppalaisittain alhainen ja työllisyysastekin melko korkea. Muistettava on tietysti se, että osa maaseudun työttömästä väestä muutti pahimpana aikana Ruotsiin.

Paljoa ei tuosta ole jäljellä. Valtionyhtiöistä on valtaosa myyty, ja valtio on jäänyt passiiviseksi vähemmistöosakkaaksi. Esimerkiksi Kemijärven sellutehdas, joka perustettiin Itä-Lappia elvyttämään, ajettiin alas valtion puuttumatta asiaan sanallakaan. Hauskintahan on se, että tuolloin pääministerinä oli keskustalainen Matti Vanhanen. Ehkä valtio olisi käyttänyt omistajaohjaustaan, mikäli kyseessä olisi ollut saha, Vanhasellahan oli kuuleman mukaan puutavaralle tarve. Esimerkkejä valtion omaisuuden tuhoamisesta on monia, ja olen niitä käsitellyt jo aiemminkin.

Sovittelusta pakottamiseen

Kylmän sodan aikana tyypillistä politiikkaa oli vasemmiston ja oikeiston, siis työn ja pääoman, välinen vastakkainasettelu. Kapitalistisessa lännessä annettiin tämän vastakkaiansettelun rehottaa, sosialistimaissa taas sitä yritettiin poistaa komentotalouden keinoin. Kekkosen Suomessa taas työntekijöiden ja työnantajien välistä ristiriitaa pyrittiin sovittelemaan. Työntekijät saivat palkankorotuksensa, ja työnantajapuolta taas autettiin devalvaatioin. Kekkosta kommunistiksi herjaavat kokoomuslaiset tuppaavat unohtamaan esimerkiksi Urkin suhtautumisen rautatielakkoon 1970-luvulla. Kumpaakaan osapuolta Kekkonen ei suosinut, vaan pyrki korkeaan työllisyyteen ympäri Suomen siinä aika ajoin onnistuen.

Mutta miten tekee nykypäivän Keskusta? Liittoutuu Elinkeinoelämän Keskusliiton kanssa työntekijöitä vastaan uhaten pakkolailla säätää palkkoja alemmas. En oikein tiedä, onko tämä nyt kapitalismia vai kommunismia. Yleensähän palkansaajien sorsimisen voisi yhdistää kovaan kapitalismiin, mutta palkkojen määrääminen lailla kuulostaa Pohjois-Korean meiningiltä. Jos Kekkosen aikana pyrittiin löytämään oikealta ja vasemmalta hyvät puolet, niin Sipilän kepu on kyllä ottanut aivan eri lähestymistavan keskustalaisuuteen.

Aluepolitiikan loppu

Ja sitten se aluepolitiikka. Ajattelin ennen vaaleja, että keskustalaisten vaalivoitossa on hyvää ainakin se, että metsähallitusta tuskin uskalletaan tällä vaalikaudella yhtiöittää, kun kepu yhtiöittämistä oppositiosta niin äänekkäästi vastusti. Mutta mitä vielä – keskusta ajoi läpi yhtiöittämislain käytännössä sellaisenaan. Kekkos-kuvalla ”Lapin puolustaja”-vaalikampanjaa käynyt varakansanedustaja Mikko Kärnä perusteli yhtiöittämistä EU:sta tulevalla hankintadirektiivillä. Yksikään muu EU-maa ei hankintadirektiiviin näin kuitenkaan valmistaudu. Uskoisin, että alkuperäinen Kekkonen ei olisi yhtiöittänyt Lapin metsien hallinnoivaa liikelaitosta noin vain Brysselin selän takaa.

Sipilän hallitukseen yks kaks liikenneministeriksi nostettu ulkomaan-tuliainen Anne Berner puolestaan on nakerrellut valtion rautatieyhtiö VR:ää minkä on ehtinyt, ja maalaillut maanteiden yhtiöittämistä. En jaksa hetkeäkään uskoa, että seitsemän kansanedustajan kokoisen Lapin vaalipiirin äänestäjät saisivat kovinkaan hyvää kohtelua siinä tapauksessa, että maanteitä hallinnoiva yhtiö alkaisi periä tien käytöstä maksua.

Kovin hyvin syrjäseutuja ei kohtele Sipilän hallituksen SOTE-uudistuskaan. Hallituksen kaavailut ”valinnanvapaudesta” tarkoittavat sitä, että syrjäseudun veronmaksaja alkaa rahoittaa helsinkiläisten ravaamista lukuisilla yksityisillä terveysfirmoilla samalla, kun kotikylän terveyskeskus kuihtuu kannattamattomana.

Voi meitä, muita ei voi

Kaukana on siis nyky-kepu keskustalaisuudesta, eikä SMP:n perintökään ole kovin hyvissä käsissä. Muistan Timo Laanisen kertoneen olleensa ”järkyttynyt” kuullessaan Väyrysen päätöksestä perustaa uusi puolue. Peilin edessä ei siis ole käyty. Kekkosen aikana tehty työ on heitetty jo pitkälti hukkaan, ja Sipilän pääministerikaudella, joka on vielä lyhyt, on vauhti vain kiihtynyt. Tältä pohjalta ei Väyrysen päätöksen olisi pitänyt tulla kenellekään järkytyksenä.

Muuten olen sitä mieltä, että Suomen tulee erota EU:sta ja eurosta.

EU on ilmoittanut selväsanaisesti, että kuolemanrangaistus katkaisee Turkin jäsenyysneuvottelut. Poliittisessa julkisuudessa EU:n periaatteet lätistyvät kuitenkin tähän yhteen ainoaan asiaan. Samalla Erdogan luo diktatuuria, sulkee mediataloja ja potkii viroistaan toisin ajattelevia.

EU ei mitenkään voi ottaa tuollaista Turkkia jäsenekseen, vaikkei kuolemanrangaistusta olisi. Erdogan on puolestaan niitä persoonia, jotka kunnioittavat vain voimaa. On vaikea uskoa hänen arvostavan heikkoa ja hampaatonta EU:ta. Hän ei jäsenyyden takia ala vetämään takaisin tuoreita päätöksiään. EU on riippuvainen kaikesta, eikä halua rikkoa mitään. Muutkin ovat riippuvaisia, mutteivät välitä vaan rikkovat riippuvuuksia muiden etujensa ajamiseksi.

EU ja lännen johtajat yrittävät olla liikkumatta ja sanomatta mitään, jottei Erdogan suutu. Samalla länsi katsoo vierestä, kuinka EU:n itärajalle syntyy taas uusi diktatuuri tai pseudodemokratia. Johtajat ilmaisevat olevansa huolestuneita. Nyt näyttää käyvän juuri niin kuin vallankaappausyrityksen jälkeen näytti: Erdogan lähentyy Venäjään.

Yksi vaihtoehto voi olla, että Venäjä painostaa Turkin yhteistyöhön Syyrian kanssa. Se vaatisi Turkin tiedustelupalvelua ja Erdoganin poikaa lopettamaan ISIS:in tukemisen [1][2][3], mikäli niin ei ole jo tapahtunut Istanbulin iskun myötä. Islamistinen Erdogan ja maallinen Assad tuskin ilman olosuhteiden pakkoa yhteistyöhön alkavat.

Kun Erdogan saa vallantavoitteluhankkeensa Turkissa päätökseen, hän voi haluta käyttää sitä valtaa isolla. Armeija liikkeelle? EU ei voi kuin katsoa ja pistää kauppasaartoon.

Viisumivapaus Turkin kansalaisille alkaa muodostua hankalaksi kysymykseksi Euroopan unionille. Viisumivapaus luvattiin viime keväänä vastineeksi pakolaistulvan pysäyttämiselle. Taisivat jäsenmaiden johtajat, myös meidän Sipilämme, luvata liikoja Turkille, sillä viisumivapaus on parlamenttien takana ja kansanomaisesti sanoen vetelät ovat helposti kansanedustajien pöksyissä tässä asiassa.

Suo siellä vetelä täällä. Jos unionin sana ei pidä Turkki omasta puolestaan luopuu patoamasta Syyriasta ja muualtakin tulevaa pakolaisvirtaa.

Minusta viisuvapaus pitäisi antaa. Olen kannattanut viisuvapautta myös Venäjän kansalaisille. Turkki ja Venäjä ovat alkaneet viime aikoina muistuttaa siksi paljon toisiaan, että jos toiselle annetaan viisumivapaus, niin annetaan myös toiselle.

Vapaamielisyyteni tässä asiassa johtuu siitä, että minusta viisumin vaatiminen on enemmän este kunniallisten kansalaisten matkustamiselle, kuin rikollisten maahantulon torjumista. Matkailu on tapa liennyttää ruohonjuuri tasolta.

Tosin viisumivapaus toisi varmasti myös pakolaisia mainituista maista ehkä jopa enemmän kuin aiemmin. Oikein kylmästi laskelmoiden tässä voisi olla sellainen valtioiden välinen winwin tilaisuus, sillä lähtöpaineita esim. Turkin osalta lienee varsinkin koulutetussa väestössä. Näin pragmaattisesti tuskin sentään unionimaissa ajatellaan, vaan keskitytään toisaalta paheksumaan kansalaisyhteiskuntien alas ajoa diplomatian keinoin ja toisaalta vaikeuttamaan turvapaikansaantia käytännössä.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja näkyy jo ehdottaneen turvapaikan myöntämistä turkkilaisille tutkijoille. Kyseessä lienee enemmän vastaus Hesarin tämän aamuiseen yliopistoväkeen osuneeseen pottuiluun, mutta otan mielelläni ehdotuksen tosissani,

Eurooppamme toivo, jos sitä ylipäätään enää on, lepää kokonaan itäisen Keski-Euroopan maiden varassa. Gabriel Robin kirjoitti näistä ns. Visegrád-maista mukavan päivityksen verkkolehti Boulevard Voltaireen. Ja minä tietysti käänsin sen. BV-lehdessä ei ensimmäistä kertaa käsitellä näitä maita. Muistattehan esim. tämän viime syksyn matukriisin pahaenteisiltä alkuhetkiltä. Tässä nyt käsillä olevassa jutussa Robin kehottaa omaa isänmaataan Ranskaa ottamaan Visegrád-maista oppia. Samaa toivon minä Suomelle…

***

"Visegrád Post on uusi verkkolehti, joka käsittelee Visegrád-ryhmään kuuluvien kansakuntien ajankohtaisia tapahtumia. Tämä itäisen Keski-Euroopan maiden rypäs juontaa juurensa aina vuoteen 1335, jolloin Böömin, Puolan ja Unkarin kuninkaat solmivat keskenään liiton Visegrád-nimisessä kaupungissa. Visegrád-ryhmä heräsi uudelleen eloon vuonna 1991 välittömästi neuvostoblokin romahdettua. Nykyään nämä maat näyttelevät merkittävää roolia Euroopassa, sillä juuri ne asettuvat tämän tästä vastustamaan Berliini-Bryssel –akselia erityisesti maahanmuuttopolitiikassa.

Unkari, Puola, Slovakia ja Tšekin tasavalta ovat jatkuvasti elävä todiste siitä, että toisenlainen Eurooppa on ehkä sittenkin mahdollinen. Eurooppa, joka varjelee kansojensa identiteettejä, takaa kansakuntiensa suvereniteetin ja varautuu valppaasti myös ulkoisiin uhkiin, niin nykyisiin kuin tuleviin. Jos Norbert Hofer tulee voittamaan Itävallan presidentinvaalien uusintakierroksen (jo kertaalleen pidetyt vaalithan mitätöitiin väärinkäytösepäilyjen takia), ei ole poissuljettu sekään mahdollisuus, että jo olemassa oleva Visegrád-maiden nelikko laajenee eräänlaiseksi uudeksi Itävalta-Unkarin valtakunnaksi. Näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa omasta, todellisuudesta vieraantuneesta sosialistieliitistään vapautunut Ranskakin saattaisi lähentyä näitä itäisen Keski-Euroopan maita asettuakseen yhdessä niiden kanssa vastustamaan Merkelin johtaman Saksan turmiollista vaikutusvaltaa Euroopassamme.

Juuri tällä hetkellä olen vakaasti sitä mieltä, että ranskalaisten isänmaanystävien velvollisuus on tarkalla silmällä seurata itäisen Keski-Euroopan tapahtumia ja mahdollisesti ottaa oppiakin idän veljiemme kokemuksista. Kun Unkarin pääministeri Viktor Orbán suojelee isänmaansa rajoja, hän vain noudattaa sanantarkasti Schengen-sopimuksen kirjainta. Ja sen lisäksi, että hän puolustaa omaa maataan, hän siinä sivussa toimii koko Euroopan hyväksi. Viime huhtikuussa Orbán aivan oikein totesi, että Euroopasta ei mitenkään voi ”tulla koko maailman miljoonien hädänalaisten uutta kotia” (devenir le nouveau logis de millions de nécessiteux à travers le monde). Ja mikä parasta, Orbán lausui nämä sanat yhdessä Helmuth Kohlin kanssa.

Madjaarit ovatkin ryhtyneet sanoista tekoihin. Viktor Orbán on rakennuttanut yli kaksisataa kilometriä pitkän raja-aidan maan Serbian vastaiselle rajalle, mikä ei ole juurikaan ollut maailman globalisaatiohenkisten eliittien mieleen; nämä kun selvästikin haluaisivat nähdä Euroopan katoavan multikulturalismin pohjattomaan mustaan aukkoon. Uusi verkkolehti, Visegrád Post, kertoo, että Yhdysvaltain Unkarin suurlähettiläs Colleen Bell ja saman maan Serbian lähettiläs Kyle Scott ovat käyneet maiden rajalla Röszken seudulla, missä myös joukko nälkälakkoon menneitä siirtolaisia osoittaa mieltään eri kansalaisjärjestöjen tukemana.

Nämä jalomieliset amerikkalaisdiplomaatit tunkevat nenäänsä asioihin, jotka eivät heille kuulu. Jos he tuntevat näistä usein väärillä papereilla liikkuvista vaeltajista niin suurta huolta, niin kutsukoot heidät kaikin mokomin omaan maahansa. Me emme heitä kerta kaikkiaan halua... 

Italian pääministeri Matteo Renzillä on ongelma, haaste sanoisivat Katainen ja Sipilä. Italian pankit ovat ns. nesteessä, niillä on roskalainoja satojen miljardien arvosta. Pääministeri Renzi haluaisi että veronmaksajat ottaisivat lainat niskoillensa mutta EKP ei tätä voisi hyväksyä koska kustannusten olisi kaaduttava pankkien rahoittajille. Mikäli Renzi voittaisi niin todennäköisesti valta vaihtuisi Italiassa ja euroskeptinen Viiden tähden liike voittaisi parlamenttivaalit, eli mikäli Renzi voittaisi taistelun niin häviäisi sodan. Paha dilemma ja näitä EU:ssa riittää.

Kuolemantuomio voimassa maissa, joissa asuu yli puolet maailman väestä

*

Turkin presidentti Recep Taayip Erdogan on viime aikoina useissa eri yhteyksissä puhunut kuolemantuomion palauttamisesta Turkin lainkäytön arsenaaliin.  Hän totesi asiasta  CNN:n haastattelussa (19.7.) olevansa valmis hyväksymään kuolemantuomion palauttamisen maan lakiin, jos hallitus sitä ehdottaa.

"Päättäjien täytyy keskustella asiasta. Presidenttinä hyväksyn minkä tahansa päätöksen, jonka he tekevät", Erdogan sanoo CNN:lle.

Erdoganin kannattajat ovat toistuvasti vaatineet vallankumoukseen osallistuneille kuolemantuomiota.

"Miksi heitä pitäisi ruokkia vuosia vankilassa? Niin ihmiset sanovat", Erdogan sanoo CNN:lle.”– Lähde: Talouselämä 19.7.2016;  http://www.talouselama.fi/uutiset/erdogan-olen-valmis-hyvaksymaan-kuolemantuomion-6567538

*

YLEn verkkosivuston uutisen mukaan kymmenen vuotta sitten (8.11.2006) kuolemantuomio oli voimassa 72:n maan lainsäädännössä:

”Kuolemanrangaistus on osa oikeuskäytäntöä 72 maassa sekä palestiinalaishallinnon alueella. Lisäksi joissakin maissa kuolemantuomioita voidaan langettaa sota-aikana, ja joissakin tuomion mahdollisuus on yhä laissa, vaikka teloituksista on luovuttu.”

”Euroopassa kuolemanrangaistuksesta luopui ensimmäisenä Portugali 1867, ja viimeisinä joukkoon ovat liittyneet entiset sosialistimaat Valko-Venäjää lukuunottamatta. Ukrainassa teloitettiin vielä vuonna 1996 tiettävästi yli 170 ihmistä.

Suomi poisti kuolemanrangaistuksen rikoslaistaan vuonna 1949, myöhemmin kuin muut Pohjoismaat, mutta selvästi ennen useimpia muita Euroopan valtioita. Jo 1820-luvulta oli kuitenkin ollut tapana muuttaa kuolemantuomiot karkotukseksi Siperiaan. Sodanaikaisista rikoksista kuolemantuomio tunnettiin Suomessa aina vuoteen 1972. Nykyisin perustuslaki kieltää kuolemantuomiot.”

http://yle.fi/uutiset/kuolemanrangaistus_voimassa_yli_70_maassa/5753807

AI:n alempana silmäilty vuosiraportti 2015 ei suoraan listaa maita, joissa kuolemantuomio on voimassa.

*

Kuolemantuomio osa oikeuskäytäntöä 72 maassa sekä palestiinalaishallinnon alueella:

Seuraavissa maissa kuolemantuomio on edelleen voimassa:

(Euroopan maat vahvennettu)

Afganistan, Antigua ja Barbuda, Bahama, Bahrain, Bangladesh, Barbados, Belize, Botswana, Burundi, Dominica, Egypti, Eritrea, Etelä-Korea, Etiopia, Gabon, Ghana, Guatemala, Guinea, Guyana,Intia, Indonesia, Iran, Irak, Jamaika, Japani, Jemen, Jordania, Kamerun, Kazakhstan, Kiina, Komorit, Kongon demokraattinen tasavalta, Kuuba, Kuwait, Kirgisia, Laos, Lesotho, Libanon, Libya, Malawi, Malesia, Mongolia,Nigeria, Oman, Pakistan, palestiinalaisalueet, Päiväntasaajan Guinea, Qatar, Ruanda, Sambia, Saudi-Arabia, Sierra Leone, Singapore, Somalia, St. Kitts ja Nevis, St. Lucia., St. Vincent ja Grenadiinit, Sudan, Swazimaa, Syyria,Taiwan, Tadzhikistan, Tansania, Thaimaa, Trinidad ja Tobago, Tshad, Uganda, Uzbekistan, Valko-Venäjä, Vietnam, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, Yhdysvallat sekä Zimbabwe.

Seuraavissa maissa kuolemanrangaistus voidaan määrätä vain poikkeusoloissa, esimerkiksi sodan aikana;  

Albania, Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Cookin saaret, El Salvador, Fidzhi, Israel, Latvia sekä Peru.

Seuraavissa maissa kuolemanrangaistusta ei ole poistettu lainsäädännöstä, mutta teloituksista on käytännössä luovuttu;  

Algeria, Benin, Brunei, Burkina Faso, Gambia, Grenada, Kenia, Keski-Afrikan tasavalta, Kongon tasavalta, Madagaskar, Malediivit, Mali,Marokko, Mauritania, Myanmar, Nauru, Niger, Papua-Uusi-Guinea, Sri Lanka, Surinam, Togo, Tonga, Tunisia sekä Venäjä.

*

Tuo lista kuolemantuomion sallivista maista elää.  Eräät maat ovat poistaneet deathpenaltyn lainsäädännöstään, ja – kuten tunnettua Turkissa on ilmaistu valmiutta jopa palauttaa se takaisin lakikirjan sivuille.

Tarkkojen tilastojen tekeminen aihepiiristä on vaikeaa, koska läpinäkyvyys ei tämän aiheen tiimoilta ole parasta ykkösluokkaa.  Amnestyn mukaan Valko-Venäjä, Kiina ja Vietnam ovat päättäneet että kuolemantuomioita koskevat asiakirjat luokitellaan valtiosalaisuuksiksi.  On paikallaan todeta, että kuolemantuomion sisältyminen lakiin ja kuolemantuomion määrääminen – ja etenkin sen täytäntöönpano ovat eri asioita.  Vuoden 2015 aikana tietoa täytäntöönpannuista kuolemantuomioista saatiin niukasti tai ei lainkaan tietyistä maista, kuten Laos, Malesia, Pohjois-Korea.  Syyrian ja Jemenin osalta tietojen saantia vaikeuttivat maissa sovellettavat valtiolliset käytännöt sekä vallitseva sotatila.

*

Amnesty International kertoo kotisivuillaan:

”Teloitusten määrä nousi vuonna 2015 hälyttävällä tavalla. Teloituksia toteutettiin vuonna 2015 jopa 54 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna. Kuolemanrangaistus elää sitkeästi.

Amnestyn vuosittain julkaistavan raportin mukaan viime vuonna teloitettiin ainakin 1 634 ihmistä. Se on eniten sitten vuoden 1989, jolloin Amnesty alkoi koota tietoja kuolemanrangaistuksesta globaalisti. Luvussa ei ole mukana Kiinassa toimeenpantuja kuolemantuomioita, sillä Kiina salaa teloitettavien kansalaistensa määrän. Todennäköisesti Kiina teloittaa tuhansia ihmisiä.”

TOP 3 –maata

”Jopa 89 prosenttia Amnestyn raportoimista teloituksista tapahtui kolmessa maassa – Saudi-Arabiassa, Iranissa ja Pakistanissa. Teloitusten määrän kasvu johtuu pitkälti juuri näissä kolmessa maassa tapahtuneesta kehityksestä”, Amnesty kertoo.

*

Enemmistö maista sanoo ensi kerran EI

”Vuonna 2015 tapahtui silti myös myönteistä kehitystä:

Ensimmäistä kertaa enemmistö maailman maista ei enää salli kuolemantuomioita. Kuolemanrangaistus on kielletty kokonaan 102 maassa. Kaikkiaan 140 valtiota on kieltänyt kuolemanrangaistuksen tai ei toteuta sitä käytännössä.”

Huom.:

Maa-listaa silmäillessä voi päätellä, että maailman ihmisistä selkeä enemmistö (yli 50 %) kuitenkin edelleen – ehkäpä pitkäänkin – elää ”kuolemanvarjon maissa”, eli hengenriiston sanktiokäytäntöihinsä sisällyttävissä valtioissa. (vh)

Amnesty jatkaa:

”Kuolemanrangaistus maailmalla

• Vuonna 2015 Yhdysvallat oli ainoa amerikkalainen valtio sekä Japanin lisäksi ainoa G8-ryhmään kuuluvista johtavista teollisuusmaista, jossa suoritettiin teloituksia.
• Kiinassa kuolemantuomio voidaan langettaa yli viidestäkymmennestä rikosnimikkeestä ja myös muista kuin henkeen kohdistuvista rikoksista. Lue lisää valtiosta, joka teloittaa eniten ihmisiä maailmassa.
• Valko-Venäjä on ainoa eurooppalainen valtio, jossa kuolemanrangaistus on käytössä.
• Klikkaa tästä ja tutustu interaktiivisen karttamme avulla kuolemanrangaistuksen käyttöön maailmalla.”

Linkki Amenstyn sivuille: https://www.amnesty.fi/tyomme/teemat/kuolemanrangaistus/?gclid=Cj0KEQjwoau9BRDMvsnv5MCh24UBEiQAKOqcfSTeYKEXXeufC0yubip7lba_qUZPlFgwc3O7j8XDw9caAovs8P8HAQ

*

Vuoden 2015 tunnistetut teloitukset

Amnestyn vuosiraportti kertoo:

EXECUTIONS RECORDED GLOBALLY IN 2015

Afghanistan (1), Bangladesh (4), Chad (10), China (+), Egypt (22+), India (1), Indonesia (14), Iran (977+),

Iraq (26+), Japan (3), Jordan (2), Malaysia (+), North Korea (+), Oman (2), Pakistan (326), Saudi

Arabia (158+), Singapore (4), Somalia (25+: Federal Government of Somalia 17+; Somaliland 6+; Jubaland 2+), South Sudan (5+), Sudan (3), Taiwan (6), UAE (1), USA (28), Viet Nam (+) and Yemen (8+).

Huomattakoon, että Amnesty lopetti 2009 jälkeen kirjaamasta lukuja Kiinan osalta, koska tietojen saanti maasta on niin niukkaa, ettei perusteita esittää mitään eksaktia lukua tai arviota edes ole.  Se tiedetään, että täytäntöönpanoja joka tapauksessa vuosittain on.

Plus-merkki luvun perässä merkitsee varteenotettavaa oletusta siitä, että kaikki täytäntöönpannut tuomiot eivät sisälly esitettyyn lukuun.

*

Metodit:

Teloituksissa käytettiin seuraavia menetelmiä:

mestaus  (Saudi-Arabia),

hirttäminen
(Afganistan, Bangladesh, Egypti, Intia, Iran, Irak, Japani, Jordania, Malesia, Pakistan,
Singapore, Etelä-Sudan, Sudan),

myrkkyruiskeella  (Kiina, Yhdysvallat, Vietnam) ja

ampumalla
(Tšad, Kiina, Indonesia, Pohjois-Korea, Saudi-Arabia, Somalia, Taiwan, Arabiemiirikunnat
(UAE), Jemen).

*

Tuomiot 2015

Tilastoihin kirjatut maailmassa vuonna 2015 annetut tuomiot, joissa on langetettu kuolemantuomio (ei välttämättä täytäntöönpantu):

Kuolemantuomiot maailmanlaajuisesti 2015
Afganistan (12+), Algeria (62+), Bahrain (8), Bangladesh (197+), Valko-Venäjä (2 +), Botswana (1), Brunei Darussalam (1), Burkina Faso (2), Kamerun (91+), Chad (10), Kiina (+), DRC (28), Egypti (538+),
Etiopia (3), Gambia (3), Ghana (18), Intia (75 +), Indonesia (46+), Iran (+), Irak (89+), Japani (4),
Jordan (3+), Kenia (30), Kuwait (14), Laos (20 +), Libanon (28), Libya (10+), Malawi (3), Malesia (39+),
Malediivit (3), Mali (10), Mauritania (5), Mongolia (2+), Marokko / Länsi-Sahara (9), Myanmar (17+),
Nigeria (171), Pohjois-Korea (+), Pakistan (121+), Palestiina (State of) (12+ Hamas viranomaiset, Gaza),
Qatar (9), Saudi-Arabia (6+), Sierra Leone (13), Singapore (5+), Somalia (5+: liittohallituksen
Somalia 4+; Somalimaa 1+), Etelä-Korea (1),  Etelä-Sudan (17+), Sri Lanka (51+), Sudan (18),
Syyria (20 +), Taiwan (9), Tansania (5+), Thaimaa (7 +), Trinidad ja Tobago (9), Tunisia (11), Uganda (1),
UAE (8), USA (52), Vietnam (47+), Jemen (+), Sambia (7 +) ja Zimbabwe (2+). (Tässäkin plus luvun perässä tarkoittaa varteenotettavaa näkemystä esitettyä lukua suuremmasta tuomittujen määrästä, vh).
 

Huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että johtava Lännen ”arvoyhteisön” valtio, Yhdysvallat, langetti viime vuonna yhteensä 52 kuolemantuomiota: yksi per viikko! 

Siinäpä mallia koko globaalille yhteisölle!

Joidenkin maiden, kuten Kamerun, Ghana, Indonesia, Irak, Libanon, Kuwait, Sierra
Leone, Palestiina (State of) ja Tunisian, langettamien kuolemantuomioiden määrä on huolestuttavassa kasvussa, Amnesty International kirjaa vuosiraportissaan 2015 vuodelta.

Ainakin 20.292 ihmistä oli tuomittu kuolemaan maailmanlaajuisesti vuoden 2015 loppuun mennessä ja odottaa joko asiansa uudelleenkäsittelyä, lievennystä, muuntoa, armahdusta – tai täytäntöönpanoa tms.

Tuo runsaan kahdenkymmenentuhannen ihmisen määrä vastaa lähes Mäntsälän koko asukaslukua!

*

Yhdysvaltain ”tili” 2015

Otetaanpa tähän vielä siunatuksi lopuksi tärkeän orientaatiomaamme Yhdysvaltain tilinpäätös kuolemantuomioiden rintamalla.

KUOLEMANRANGAISTUKSET Yhdysvalloissa vuonna 2015;

28 teloitusta kuudessa osavaltiossa:

Texas (13), Missouri (6), Georgia (5), Florida (2), Oklahoma (1), Virginia (1).
 

52 kuolemantuomioista 15 lainkäyttöalueilla (14 valtiota ja 1 liittovaltion tuomioistuin):

Kalifornia (15), Florida (10), Alabama (6), Arizona (3), Pennsylvania (3), Oklahoma (3), Arkansas (2), Nevada (2), Texas (2), Delaware (1), Kansas (1), Louisiana (1), Missouri (1), Ohio (1) ja Federal (1).

Yhdysvalloissa on vuoden 2015 lopussa yhteensä elossa 2851 ihmistä, jotka on tuomittu kuolemaan.  Heistä suurimmat ”keskittymät” ovat  746 Kaliforniassa, 389 Floridassa, 250 Teksasissa, 185 Alabamassa ja 181 Pennsylvaniassa.

Kuten yleisesti tiedetään Yhdysvallat ei ole aikonut luopua kuolemantuomiosta, eikä siellä ole vireillä vakavasti otettavia valmisteluja tämänsuuntaisista pyrkimyksistä.

On mielenkiintoista seurata, miten Eurooppa suhtautuu näiden kahden maan, alussa mainitun Turkin ja lopussa tarkastellun Yhdysvaltain kuolemantuomio-politiikan statusta ja tulevaisuuden näkymiä koskevaan keskusteluun.

*

Turkki on maa, joka ei sovellu EU:hun.

Turkki käy EU:n kanssa neuvotteluja jo mahdollisesta EU-jäsenyydestä. Muut EU-maat vaativat Turkilta suuria muutoksia liittyen maan ihmisoikeuksiin sekä demokratian parantamiseen. Tällä hetkellä maa tosin tuntuu menevän täysin päinvastaiseen suuntaan:

Viime päivinä useampia EU:n maihin kuuluvia kansalaisia on hätkähdyttänyt tieto siitä, kuinka Turkki tulisi sallimaan suojaikärajan laskemisen 12-ikävuoteen nykyisestä 15-vuodesta.  Laki meni läpi äänin 7-6 tuomioistuimessa ja lapsiin sekaantumislakimuutoksen perusteluiksi kerrottiin se, että 12-vuotias lapsi on tietoinen siitä, mitä seksuaalinen kanssakäyminen on. Uusi lakimuutos tulisi voimaan jo 13.07.2017 lähtien. Tällä hetkellä 3,5 miljoonaa tyttölasta elää avioliitossa itseään rutkasti vanhemman muslimi miehen kanssa, joka pelkkänä ajatuksenakin herättää kuvotuksen tunteita.  Itse lakimuutos antaa Turkista pedofiilimäisen kuvan, eikä tosiaan nosta maan kansainvälistä mainetta saati arvostusta.

Turkissa on keskusteltu myös kuolemanrangaistuksen palauttamisesta, josta MTV:n sivusto uutisoikin viime heinäkuussa: ” Merkelin tiedottajan mukaan kuolemanrangaistuksen palauttaminen tarkoittaisi loppua maan jäsenneuvotteluille EU:n kanssa.  Turkissa on myös keskusteltu kuolemanrangaistuksen mahdollisesta palauttamisesta. Eilen (17.07.2016) keskusteluun osallistui myös Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan.”

Yle kertoi asiasta 22.07.2016 vielä seuraavasti: "Turkin oikeusministerin Bekir Bozdağin mukaan Euroopan unionin kanta ei vaikuta siihen, otetaanko Turkissa käyttöön kuolemanrangaistus. Bozdağ sanoo Turkin CNN:n haastattelussa, että kuolemanrangaistuksen mahdolliseen palauttamisen vaikuttavat lakiin liittyvät näkökohdat, ei EU:n tahto. Kuolemanrangaistus poistettiin Turkissa vuonna 2004, kun maa lähentyi EU:ta. Epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen presidentti Recep Tayyip Erdoğan on väläyttänyt kuolemanrangaistuksen ottamista mahdollisesti uudelleen käyttöön. EU on varoittanut Turkkia ottamasta kuolemanrangaistusta käyttöön."

Turkin kulttuuri eroaa paljon Suomesta. Meidän maassamme naiset ovat tottuneet kulkemaan vapaina, kesäinen niukka pukeutuminen on normaalia, eikä miehet ole ns. ”ylempää kastia”. Turkissa naisia ei juuri näy yökerhoissa juhlimassa tai edes kaduilla yksin kulkemassa iltaisin. Miespuolisia kavereita harvoin tavataan kahden kesken, vaan tapaamiset pyritään järjestämään ryhmissä. Tällöin mitään "pahaa" ei pääsisi tapahtumaan.  Miehiä ei tule katsoa silmiin ja naiset kyselevät tarvittaessa neuvoa (esim kaupassa, kaupungilla) toisilta naisilta. Vaimon kuuluu hoitaa lapsien lisäksi kotityöt, kantaa kauppakassit ja antaa miehen päättää jopa itseään koskevista asioista. Pahin loukkaus miehelle on tämän naisen koskeminen tai raiskaus toisen miehen toimesta. Tosin ei pidä olla huomioimatta sitä, että myös Turkissa on paljon niitä naisia, jotka pitävät kunniakysymystä miesten luomana keinona hallita vastakkaista sukupuolta.

Ulkomaalaisten naisten "kunnia", eli ”namus”, ei ole turkkilaisten miesten mielestä sama asia, kuin turkkilaisten naisten kunnia. Usean turkkilaisen mielestä monet suomalaiset naiset ovat kunniattomia, väärä uskoisia (kristittyjä), ruumiiltaan likaisia (ei neitsyeitä) sekä keino päästä kiinni parempaan elintasoon. Väärinkäsityksiä aiheuttaa jo pelkästään meille suomalaisille harmiton tapa katsoa ihmisiä silmiin.

Suosittelen jokaiselle, vähäänkään asiasta kiinnostuneelle, lukemaan Kirsti Härkösen kirjan Kunniallisen naisen taakka – raportti seksuaalisesta väkivallasta Turkissa. Kirjaan on dokumentoitu tositapauksia naisten ja lasten kohtelusta turkkilaisella poliisilaitoksella, kotona, perhepiireissä, pidätysselleissä jne. Opus perustuu Härkösen useisiin tutkimusmatkoihin Turkin Kaakkoisosaan ja se ilmestyi kirjakauppoihin vuonna 2004. Rauhanpuolustajien sivuilla kirjasta kerrotaakin seuraavaa:

 ” Kirsti Härkösen vaikuttavassa raportissa yhdistyvät kidutuksiin liittyvät kylmät faktat, vankka tausta-aineisto, lumoavat matkakuvaukset, terävä ajattelu ja taitava kynänkäyttö. Härkönen on toiminut vuosia tukihenkilönä Suomen ulkoministeriön rahoittamassa ja Ensi- ja turvakotien liiton toteuttamassa hankkeessa, joka on selvittänyt Turkin ihmisoikeustilannetta ja erityisesti naisten oloja. Hankkeen tuloksena Istanbuliin on syntynyt naisten kriisikeskus Sahmaran.

Turkki on pyrkimässä Euroopan unionin jäseneksi. Härkösen raportti kartoittaa, mitä kaikkea maassa pitää tapahtua, ennen kuin ihmisoikeussopimukset ja -lait muuttuvat virallisten lausuntojen sanahelinästä arkipäivän todellisuudeksi."

Mielestäni Turkki ei koskaan tule olemaan kuin Eurooppa eikä sillä ole mitään annettavaa Euroopalle. Ihmiset, historia, kulttuuri, uskonto ja tavat ovat liian erilaisia. Suomen Turkin suurlähetystön mukaan Turkissa on muslimeja 99% väestöstä. Turkin jäsenyys avaisi islamisaatiolle ovet samalla, kun EU joutuisi ottamaan maan kannanotot sekä mielipiteet huomioon isojenkin päätöksien teossa.  Jokainen voi mielessään ajatella, mihin suuntaan sellainen EU:ta veisi. Unohtaa ei myöskään sovi, ettei Turkki itsessään ole järin rikas eikä rauhallinen maa. Ristiriitojen kitka aiheuttaisi kansojen väleille eripuraa, turvattomuutta ja tappeluita, joiden jälkeen EU ei olisi edes näinkään yhtenäinen, kuin mitä se tällä hetkellä on. Älkäämme olko tyhmänrohkeita.

Niinä päivinä Helsingissä nousi meteli. Omituiset pylväät, jotka oli jo aikaa sitten rakennettu saarille Suomenlinnan ja Helsingin välillä saivat vihdoinkin selityksen: rakenteilla oli valtava EU-projekti. EU oli päättänyt rakentaa kokonaista neljä Maglev-rataa eurooppalaisten pääkaupunkien (ja joidenkin lentokenttien) välille, ja radat rakennettiin pääasiassa talojen yläpuolelle, jos talot olivat korkeintaan kahdeksankerroksisia. Berliini ja Pariisi olivat näiden ratojen kohtaamispisteitä, ja Helsinki-rata oli toinen Berliinistä lähtevistä kiertoradoista, jonka Helsinkiä lähimmät naapuriasemat olivat Tallinna ja Tukholma.

Ensin suomalaiset olivat innoissaan, mutta kun Suomessa tajuttiin, että asemia oli tulossa vain kaksi, yksi suurkaupunki Suomenlinnaan ja toinen Helsinki-Vantaan lentokentälle, ihmiset suuttuivat. Ärtymystä lisäsi entisestään se, että EU ilmoitti tehneensä asemavarauksen myös Malmin lentokentän yhteyteen, mutta ettei sitä otettaisi käyttöön.

- Miksi ei?! vaativat selitystä niin poliitikot kuin virkamiehetkin yhteen ääneen.

- Koska rata on niin kallis, ja sen ensisijainen hyöty muodostuu matkojen nopeutumisesta. Asemia ei voi olla kovin montaa, koska silloin nopeus yksinkertaisesti jää toteutumatta, ja rahaa tuhlaantuu uuteen kalliiseen, mutta hitaaseen junaan. Joko Helsingin asukasmäärän pitäisi ylittää miljoona henkeä, tai sitten Malmin lentokentän pitäisi olla aidosti aktiivisessa kansainvälisessä käytössä, jolloin se voisi toimia verkkoon kytkemisen perusteluna.

- Mutta kenttähän ollaan sulkemassa! poliitikot ja virkamiehet huusivat yhteen ääneen.

- Tiedämme, EU:n koneisto vastasi. - Mutta te olette rakentamassa sinne jotain puoliautiota lähiötä, joka ei lisää Helsingin asukasmäärää riittävästi. Puoli miljoonaa henkeä kun asutatte sinne, niin sitten aseman avaamista voidaan jo harkita.

- Mutta ei sinne voi rakentaa pilvenpiirtäjiä! poliitikot ja virkamiehet itkivät. - Sehän on suota!

- Ei kai se suo maan ytimeen asti jatku, EU:n koneisto tuhahti. - Sen kun hoidatte asian kuntoon.

- Mutta kun se maksaa! poliitikot ja virkamiehet vastustelivat.

- Suunnilleen saman verran kuin puoliaution lähiön perustamiskustannukset suolle, EU:n koneisto huomautti. - Siksihän sinne se lentokenttä aikoinaan perustettiin, kun suolle talojen rakentaminen on niin kallista. Kyllä teidän nyt täytyy päättää, teettekö te Malmista oikeasti merkittävän kaupungin kaupungissa, vai kehitättekö te kentän kansainvälisesti aktiiviseksi. Kentän kehittäminen tosin taitaisi sekin edellyttää Helsingin asukasmäärän lisäämistä yli miljoonaan...

- Avatkaa nyt kuitenkin se asema, niin mietimme sitten miten me tuon alueen käytämme, poliitikot ja virkamiehet vielä kerjäsivät.

- Emme, EU:n koneisto vastasi.

Kuka hoitaisi suomalaisten päitä?

Suuret ovat olleet monella puheet ennen Rion kilpailuja, mutta monella sitten selitykset sellaisia, että hyvin täällä on viihdytty. Kivaa on ollut. Siinä kotiinviemiset.

Ammunta on pääkoppaa rasittava laji, kuten nähtiin, mutta sama koskee vaikkapa uintia ja pöytätennistä.

Selostajat tiesivät ennustaa, että kärjessä keikkunut golfari ei kestä loppuun saakka. Samoin kävi suomalaiselle aiemmin mitalimahdollisuudet pelanneelle. Muutamasta suomalaisesta juoksijasta jopa meikäläinen tiesi sanoa edeltä käsin, että ei sen pää kestä suurkisoja.

Ihailemani tennisässä Jarkko Nieminen oli kestävyydeltään maailman paras ja muutenkin maailman ehdotonta eliittiä. Kuitenkin jokaiseen vähänkin pitempään otteluun tuli ainakin yksi pimee hetki. Jos ottelu ei siihen ratkennut, niin sitten Jarkko saattoi tehdä aivan uskomattoman nousun. Tennis on herkkä laji, mutta meidän Jarkko oli kaikista herkin.

Monella jännitys panee vatsan huonoon kuntoon, mutta perussyy on suomalaisen päässä. Eikö sitä hoida kukaan?

Mitä vikaa on päässä, kun suomalaiset vaaleista toiseen kannattavat samoja puolueita?

Eikö suomalaisen pää suostu myöntämään, että eduskunta on yksipuoluejärjestelmässä? Ihan sama mitä näistä EU-puolueista äänestää. Ne ovat antaneet valtansa ulkomaille ja lopettaneet itsenäisen Suomen tasavallan.

Miten vaikeaa on myöntää, että vallassa on radikaali äärioikeistolainen klikki?

Ei pitäisi olla normaalijärjellä varustetulle vaikeaa havaita, että meitä on Timo Soinin avulla vedätetty oikein kunnolla harhaan. Eihän Timo ole koskaan esittänyt reilua eroa EU:sta tai eurosta.

Ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää, että Venäjä on aina sotilaallisesti liian vahva meille, ja että nykyisin harjoitettu sotapropaganda ja natotus on aivan järjetöntä palvellen vain Lännen sotateollisuutta.

Ja että isäntämaasopimuksen, MOUn, hyväksyminen se vasta mieletöntä oli. Miksi suomalaiset eivät vaadi tekijöitä vastuuseen?

Kaipa siksi, kun olemme suurta johtajaa kaipaavia sinisilmäisiä tsuhnia, ja monen pään täyttää Suur-Suomi-propagandan aikoinaan istuttama russofobia.

Meillä ei ikäänkuin ole omaa päätä. Siksi sitä on niin vaikea hoitaa.

No onhan Riossakin muutama poikkeus lajeissa, joissa tarvitaan myös päätä. Ennustan menestyjiksi kahtakin aggressiivisiin ottelulajeihin osallistuvaa suomalaista naista. Tuon menestyksen suomalaiset miehet hyvin ymmärtävät, mutta yleisemmin se tarkoittanee sitä, että suomalaisen pää toimii vasta sitten, kun se saa riittävästi adrenaliinia. Kun sitä ensin paiskitaan ja lyödään kunnolla kuonoon.

Mauri Nygård

Kokkola